Marko Haaviston & Seppo Alvari Bandin uusi single ”Kovien katujen huomaan” (säv. & san. Marko Haavisto) on julkaistu suoratoistopalveluissa, kuten YouTubessa ja Spotifyssa. ”Kovien katujen huomaan” löytyy myös Spotifyn yli 31 000 seuraajan ”Iskelmä kuuluu kaikille” -soittolistalta.
Ensi vuoden puolella Rocket Records julkaisee Marko Haavisto & Seppo Alvari Bandilta 10 kappaleen vinyylialbumin, sisältäen myös uusimman singlen. Yhtyeen kokoonpanon muodostavat Marko Haavisto (laulu, akustinen kitara), Oskari Haavisto (kontrabasso), Teemu Liekkala (sähkö- ja akustinen kitara, taustalaulu) ja Seppo Pohjolainen (lyömäsoittimet, taustalaulu). Sama nelikko vastaa myös kappaleen sovituksesta.
”Viisitoistavuotisen yhteistyömme aikana Seppo Alvari on levyttänyt viitisenkymmentä tekemääni laulua. Vuosi sitten Seppo soitti ja ehdotti yhteistä albumia. Annoin samantien ajatuksen alkaa itää. Huomasin, että laatikossa pyöri useampikin ”hylätty lemmikki”. Lauluja, joita olin lämmöllä kantanut mielessäni jo useat ajat, etsien niille kovasti kotia mutta tuloksetta”, Marko Haavisto kertoo yhteistyön viimeisimmästä hedelmästä.
Marko Haaviston aiempia yhtyeitä ovat olleet esimerkiksi Marko Haavisto ja Poutahaukat sekä Badding Rockers. Seppo Alvari Pohjolainen tunnetaan ennen kaikkea Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen rumpalina, mutta myös soolourastaan Seppo Alvarina.
Palkittu suomalainen pelistudio Resistance Games ja tuore ranskalais-ruotsalainen pelijulkaisija Firesquid julkistivat virallisesti kunnianhimoisen Great Houses of Calderia -suurstrategiapelin.
Steamin Early Accessissa vuonna 2022 julkaistavassa Great Houses of Calderiassa pelaaja voi johtaa valtasukuaan ja olla vuorovaikutuksessa perheensä kanssa, samalla kun tavoitteena on muodostaa hyvät suhteet naapurisukujen kanssa. Pelaaja voi valita oman pelityylinsä: siinä voidaan johtaa rakastettua dynastiaa diplomatialla tai tehokasta tyranniaa pelolla. Pelissä tehdään toki muutakin kuin pelkästään hallitaan johtajana, sillä suurimpana tarkoituksena on kokonaisen perheen ylläpitäminen.
Great Houses of Calderia tukee erilaisia modeja. Peliyhteisö voi luoda niiden avulla omia tarinoitaan. Resistance Games ja Firesquid rohkaisevat pelaajia myös jakamaan omia tarinoitaan.
Great Houses of Calderia saapuu Steamin Early Accessiin vuoden 2022 alkupuolella. Pelaajat voivat jo nyt liittyä Discord-palvelimelle, jossa kehittäjät keskustelevat muiden käyttäjien kanssa aktiivisesti.
Pelin keskeiset ominaisuudet:
Reaaliaikainen ja taktinen resurssienhallintajärjestelmä lupaa pelaajille strategisen hallinnan sekä taisteluissa että sosiaalisissa konflikteissa
Avainhahmoilla ovat omat persoonallisuutensa. Pelin tapahtumat muokkaavat persoonallisuuksia, vaikuttaen heidän halukkuuteensa ja kykyynsä palvella johtajaansa uskollisesti
Peli sisältää satoja tapahtumia, joissa tehdään tärkeitä päätöksiä kiperien tilanteiden ratkaisemiseksi – aina diplomatiasta sotaan ja perheenjäsenten henkilökohtaisiin kiistoihin
Järjestä kauppasopimuksia ja lähetä delegaatiosi kilpaileviin sukuihin
Ylläpidä perheesi perinteitä sukupolvien ajan
Nimeä perheenjäsenesi keskeisiin tehtäviin delegaatioissa käymään kauppaa, vakoilemaan, neuvottelemaan ja johtamaan armeijaasi. Järjestä avioliittoja ja turvaa perinnöt.
Luo omia ainutlaatuisia tarinoita natiivin modituen avulla
Tutustu Calderian fantastiseen maahan sekä elä sen legendojen ja myyttien parissa.
Resistance Games on oululainen pelistudio, joka kehittää strategiapelejä PC:lle ja konsoleille. Resistance Games on oululainen PC strategiapelistudio. 13 kokeneen pelinkehittäjän tiimi luo puhuttelevia pelielämyksiä strategiapelifaneille. Resistance Gamesin edellinen peli Company of Crime on taktinen rikollisimperiumin rakennuspeli, joka sijoittuu 1960-luvun Lontooseen.
Pakkausratkaisuja kehittävä ja valmistava Jubilo Oy aloittaa ainutlaatuisen biojätepussin tuotannon Veikkolassa, Kirkkonummella. Paperista valmistettu täysin maatuva biojätepussi kestää sekä vettä että rasvaa, eikä sen pohja petä. Pussissa käytetty liima ja painatusväri on myös suunniteltu kompostointitarkoitusta ajatellen. Biojätepussi on elintarvikehyväksytty.
– Paperi on todettu parhaaksi materiaaliksi biokaasulaitoksissa. Paperipussi ei aiheuta laitoksissa ongelmia ja materiaali on täysin maatuva. Lajittelu on aidosti siistiä ja sotkutonta läpi koko prosessin – kuluttajalta biokaasulaitokseen asti, perheyritys Jubilo Oy:n Viktor Stenmark kertoo.
Biojätepussien tuotanto on täysin kotimaista. Tehtaan tuotantokone on puoliautomaattinen. Se mahdollistaa pussien tuottamisen paperirullasta valmiiseen pussiin asiakkaan toiveiden mukaisella painatuksella. Jubilo Oy:n investointi työllistää myös uutta henkilökuntaa.
– Haluamme korostaa kotimaisuutta toiminnassamme ja samalla tukea valtion ja jätehuoltoyhtiöiden laatimia lajittelutavoitteita sekä paperiteollisuutta, Stenmark valaisee.
Veikkolassa sijaitsevan uuden tehtaan tuotantoa ovat biopusseja kunnallisille jätehuoltoyhtiöille sekä mm. Keskon ja S-ryhmän kauppojen hedelmä- ja vihannesosastoille.
Perheyritys Jubilo Oy
Jubilo Oy on suomalainen pakkausalan perheyritys. Yrityksen toimisto sijaitsee Espoossa ja varasto Vantaalla. Jubilo Oy on mukana Vastuu Groupin (ent. Suomen Tilaajavastuu) Luotettava Kumppani – ohjelmassa.
Jubilo Oy on saanut myös Kauppalehden Kasvaja-sertifikaatin, joka myönnetään kolmen viimeisen vuoden ajan liiketoimintaansa selvästi kasvattaneille yrityksille. Sertifikaatti myönnetään vain kahdelle prosentille suomalaisista osakeyhtiöistä.
Pibox on keskitetty etäyhteistyöratkaisu, joka on kehitetty luovaa yhteistyötä hyödyntävää työskentelyä varten. Tällä hetkellä se on suunnattu audiosisällön yhteistyössä työskentelemiseen, mutta Pibox on herättänyt kiinnostusta myös videosisällön tekijöissä.
Tuotantopäälliköt, musiikkituottajat ja ääniteknikot käyttävät Piboxia päivittäin. Pibox on käytössä tällä hetkellä useilla suurilla yrityksillä kuten Universal Music ja Epidemic Sound.
Pibox on kerännyt nyt 150 000 euron siemenrahoituksen, josta 100 000 euron osuus koostuu Rydoo-sovelluksen perustajien kehittämästä Pitchdrive-rahastosta. Muut pre-seed -rahoituskierroksen jäsenet ovat enkelisijoittajia, joihin kuuluvat muun muassa:
1. Kaspar Hanni: enkelisijoittaja, Ballpark Ventures (jäsen), Estonian Business Angels Network, Ekspress Grupp AS (hallituksen jäsen).
Pibox muuttaa luovaa yhteistyötä suosittujen viestintäsovellusten avulla
Pibox lanseerattiin vuonna 2018. Ratkaisu herätti ensin kiinnostusta musiikkituottajien, ääniteknikoiden ja äänitysstudioiden parissa, jonka jälkeen suuret mediateknologiayritykset (Universal Music ja Epidemic Sound) ryhtyivät Piboxin kanssa yhteistyöhön.
Pibox muuttaa luovan yhteistyön tapaa yhdistämällä suosituimmat viestintäominaisuudet ja luovan teknologian. Ratkaisu on erinomaisen käyttäjäystävällinen, sillä siinä yhdistyvät ammattimainen työnkulku ja jokapäiväisten sekä suosittujen sovellusten helppokäyttöisyys.
Kun Piboxiin ladataan audioraita, sen visualisoitua aaltomuotoa voidaan kommentoida, korostaa ja merkitä esimerkiksi ongelmia miksausten ongelmien kohdalla. Pibox tallentaa miksausversiohistorian, jota voidaan hyödyntää projekteissa, joissa tarvitaan useita versioita. Kommentit näkyvät tiimin jäsenten to-do -listoissa. Pibox tarjoaa myös rikkaan sovellusliittymän ja automaatioskenaariot, joiden avulla yritykset voivat luoda ainutlaatuisia työnkulkuja.
Piboxin tiimit työskentelevät Suomessa ja Ukrainassa
Pibox on suomalainen yritys, jonka tiimit sijaitsevat Helsingissä ja Ukrainassa. Yrityksen perustajia ovat Talaychukin veljekset Ivan (muusikko) ja Pavlo (suunnittelija, luovan taiteen ohjaaja).
Toimitusjohtaja Ivan Talaychuk on työskennellyt aiemmin musiikkituottajana, jolloin hän huomasi haasteet verkkoyhteistyön prosesseissa. Talaychukin veljekset ovat vierailleet Nashvillen äänitysstudioissa ja levy-yhtiöissä kartoittamassa asiakkaidensa ongelmia.
Pibox on ainutlaatuinen, suurten musiikkiyhtiöiden ja musiikkiteknologian innovoijien avulla suunniteltu ratkaisu yhteistyön työnkulkuun. Piboxia käyttävät tällä hetkellä audio-, video- ja podcast-sisältöjä tuottavat yritykset ja tiimit.
Lisätietoa Piboxista:
Pibox oli mukana Startup Wise Guys- ja Accelerace Soundtech -kiihdytysohjelmissa, joista jälkimmäinen on toteutettu Harmanin ja Bang & Olufsenin kanssa.
Pibox on voittanut Better Sound 2020 -palkinnon kategoriassa Services and Sound Start-ups.
Jostain syystä ensimmäinen soolo-EP:ni (vuodelta 2012) ilmestyi YouTubeen Esa Linna -aihekanavalle. Pitääkin tarkastaa, mihin kaikkialle sitä on musiikinjakelua ulkoistanutkaan.
Tarvitsetko sisällöntuotantoa sekä blogien, artikkelien että haastattelujen kirjoittajaa verkkosivuille, asiakaslehtiin, aikakauslehtiin tai sanomalehtiin? Ota yhteyttä sähköpostitse esa@esalinna.fi tai puhelimitse +358 45 1249 566.
Olen toiminut noin 25 vuotta vapaana toimittajana, kirjoittaen kolumneja, artikkeleja, arvosteluja, haastatteluja ja raportteja sanomalehtiin, aikakauslehtiin, asiakaslehtiin, pienlehtiin ja verkkoon. Tarvittaessa otan myös valokuvat juttujen yhteyteen.
Kirjoitan nopealla tahdilla laadusta tinkimättä myös yritysten blogikirjoitukset ja verkkokauppojen hakukoneoptimoidut tuote-esittelyt sekä muut SEO-copywriting -työt. Lyhyesti sanottuna tarjolla on monipuolista sisällöntuotantoa kunkin asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä.
Yhden miehen yritykseni Esa Linna PR Services tarjoaa erityisesti pienille peliyrityksille viestintäpalveluja, mutta myös muille startup-yrityksille ja yhdistyksille monipuolisia viestinnän tehtäviä ja sisällöntuotantoa. Mediatiedotteen suunnittelu, laadinta ja jakelu kohdennetusti eri viestimille hintaan 300 €. Kysy lisää!
Asiakkainani on isoja mediataloja, markkinointi- ja viestintätoimistoja, yhdistyksiä, muita organisaatioita ja startup-yrityksiä. Työskentelen tarvittaessa nopeasti ja joustavasti.
Sisällöntuotantoa viime vuosilta:
Muita linkkejä tekemääni sisällöntuotantoon ja muuhun osaamiseeni liittyen:
Esa Linna puhelin: +358 45 1249 566 sähköposti: esa@esalinna.fi
Vastaan yksityisviesteihin LinkedInissä, lähetä verkostoitumispyyntö! Esa Linna PR Services -Facebook-sivun kautta tulleisiin viesteihin vastaan myös nopeasti.
Parikymmentä vuotta tekemällä (ja virheistä) oppineena, sivutoimisena vapaana toimittajana olen oppinut jotain juttujen tarjoamisesta lehteen. Tässä muutamia vinkkejä vapaan toimittajan – eli freelancetoimittajan – urasta haaveileville.
Lähesty juttuaiheillasi lehtien toimituspäällikköjä, toimitussihteereitä tai vaikkapa tuottajia (jos medialla on erilaisia teemaosioita, niillä voi olla omat tuottajat) sähköpostilla tai puhelimella. Itse suosin sähköpostia ja tarvittaessa soitan perään.
Sähköpostin kirjoitusasun pitää olla hyvää ja asiallista suomen kieltä, joka on toivottavasti sanomattakin selvää. Tuttavallinen voit toki olla ja sähköpostin voi aloittaa vaikkapa tähän tyyliin: ”Hei Markku, tarjoaisin juttuideaa kissavideoiden vaikutuksesta mielenterveyteen”.
Edellisestä kohdasta päästäänkin juttuideaan. Kissavideoiden vaikutus mielenterveyteen ei kerro kuitenkaan jutun näkökulmaa. Ovatko kyseessä hauskat nettivideot vai Teemu Mäen vähemmän hauskat kissavideot? Sinun pitää olla valmis kertomaan myös onko otsikon taustalla tutkittua faktatietoa vai haastatteletko juttuun kissavideoiden katsojia, jotka ovat kertoneet videoiden parantaneen heidän elämänlaatuaan ja mielenterveyttään?
Kerro (hyvin) lyhyesti itsestäsi. Kerro vain tärkeimmät asiat jotka liittyvät erityisesti toimittajuuteesi. Laita joko liitteenä tai linkkinä ansioluettelosi (LinkedIn on oikein hyvä) sekä muutama linkki kirjoittamiisi juttuihin. Jos olet kirjoittanut blogia, niin sekin voi olla hyvä näyte kirjoitustaidoistasi. Jos taas blogisi on suosittu, voi sillä olla runsaastikin painoarvoa. Voit myös kirjoittaa hakemustasi varten artikkeleita, uutisia tai vaikkapa elokuva-arvosteluja, jotka ovat helposti luettavissa.
Kerro jos osaat ottaa järjestelmäkameralla valokuvat juttuihin. Juttunäytteiden ohessa olisi hyvä nähdä osaamisesi valokuvaustaidoistasi.
Jos hallitset videoiden kuvaamisen ja editoinnin, muista mainita tästäkin, sillä mediat tarvitsevat koko ajan enemmän moniosaajia. Äänenlaatu on muuten videoissa usein tärkeämpi tai ainakin yhtä tärkeä, kuin kuvanlaatu. Videohaastatteluja ei katsele pirukaan, vaikka kuva näyttäisi priimalta puheen ollessa samaan aikaan tunkkaista mössöä.
Vapaan toimittajan palkka, palkkiot ja sopimukset
Vapaana toimittajana et usein pysty vaikuttamaan jutusta saatavan palkan tai palkkion suuruuteen, eikä aluksi välttämättä ole tarvettakaan, jos haluat kerätä kokemusta ja sisältöä ansioluetteloon. Joskus kuitenkin mediat voivat kysyä, mitä ehdotat itse palkkion suuruudeksi. Itse olen joskus tiedustellut lehden normaalitaksasta ja kertonut avoimesti, että minulla ei ole vielä kyseenomaisen lehden palkkioista kokemusta. Usein aikakauslehdet maksavat sanomalehtiä paremmin. Tosin sanomalehdet ovat usein maksaneet erikseen ottamistani valokuvista. Freet.fi -sivustolla on kerrottu (ammattimaisten) freelancetoimittajien tunti- ja päiväpalkkioista.
Lue avustajasopimukset tarkoin. On sinun päätettävissäsi, suostutko usein tiukkoihinkin sopimuksiin. Joskus sopimuksessa juttusi ja kuvasi ostava mediayhtiö haluaa samaan hintaan kaikki taloudelliset oikeudet. Jos olet ottanut huikean kuvan tai kirjoittanut ällistyttävän jutun, yhtiö voi julkaista sen monta kertaa omistamissaan medioissa, etkä sinä saa tästä erillistä korvausta. Mutta jos allekirjoitat sopimuksen, tarkoittaa se sitä että olet hyväksynyt ehdot.
Hyviä tapoja aloittaa ura ovat paikallislehdet, blogit ja eri alojen harrastajien verkkosivut. Useilla paikkakunnilla toimivat nuorten toimitukset, jotka voivat olla esimerkiksi sanomalehtien tai kunnallisen nuorisotyön ylläpitämiä.
Jos aion saada lisätienestejä kevytyrittäjänä, joudun opettelemaan pari asiaa, jotka eivät äkkiseltään tunnu enimmäkseen julkisella alalla työskenneellä luontevalta: itsensä myyminen ja markkinointi. Kaupallisen alan koulutuksen käyneenä muistissa ovat toki myynnin ja markkinoinnin perusasiat, mutta käytännön kokemukset olen hankkinut pitkälti harrastuksen ja tekemisen kautta toimiessani musiikin saralla ja erityisesti muutama vuosi sitten aktivoituneella soolourallani. Ja kas kummaa, tällöin oman osaamisen ja naaman myyminen ei tuntunut ollenkaan oudolta.
Vaikka tämänkertaisen bloggauksen esimerkkini tulevat indiemusiikkimaailmasta, voi niitä helposti soveltaa alalle kuin alalle, jossa 1. myydään omaa osaamistaan 2. myydään omaa tuotetta 3. tuote olet sinä itse.
Lähihistoriaa
Sain toteutettua viitisen vuotta sitten koko elämäni mittaisen haaveeni ja julkaisin omakustannesoololevyni, jonka kaikki kappaleet sanoitin, sävelsin ja sovitin. Suurin osa instrumenteista olivat myös soittamiani ja äänittämiäni. Oli luonnollista, että myyn myös itse englanniksi laulettua tuotettani sekä kotimaahan että ulkomaille, koska tiesin parhaiten mistä musiikissani on kyse.
Mediatiedotteiden tekeminen oli päivätyön kautta jo tuttua. Lähetin sähköposteja lukemattomat määrät ja jouduin opettelemaan kantapään kautta keinot, joiden avulla radioita, levykauppoja, levy-yhtiöitä ja ennen kaikkea musiikkimedioita saattaisi kiinnostaa kohta nelikymppinen melodista rockia veivaava karvapää. Lähtökohtahan ei ole muutenkaan helppo, jos joutuu DIY-omakustanneartistina kilpailemaan monikansallisten levy-yhtiöiden artistien kanssa.
Massapostitus vs. personoidut sähköpostit
Massapostitus (samansisältöinen sähköposti kaikille vastaanottajille) toimii tiettyyn pisteeseen asti. Jos joskus joku huomaa ja noteeraa, on tuloksena useimmiten geneerinen copy-pastepostaus neverheard-musablogissa, jota voi lähinnä käyttää Facebook-fanisivulla välihehkutuksena odotellessa parempia huomionosoituksia.
Siinä vaiheessa kun aloin huomioida vastaanottajat personoiduilla viesteillä, alkoi näitä miellyttävämpiä huomionosoituksia näkyä medioissa. Näistä huomasi, että joku oli lukenut sekä tiedotteet että kuunnellut musiikkiani. Personoidut sähköpostit ja tiedotteet vaativat toki enemmän aikaa, työtä ja mielikuvitusta.
Tarinan tärkeys
Musabisneksessä toistetaan usein, että tarina on tärkeä, jos haluaa musiikkinsa kiinnostavan radioita, musamedioita tai levymoguleita. Levymogulit eivät minua kiinnostaneet, mutta kukapa ei haluaisi musiikkinsa soivan radiossa?
Olin saanut ”She’s Not a Human Being” -kappaleeseeni vierailevaksi tähdeksi Roger Joseph Manning Jr.:n, joka on Jellyfish-yhtyeensä ohella vieraillut muun muassa Johnny Cashin ja Green Dayn levyillä. Kappaleella oli siis jonkin verran kiinnostavuutta tällaisen kansainvälisen yhteistyön kautta.
Mutta oli biisillä tarinakin. Sama kappale oli omistettu edesmenneelle kissalleni. Alunperin se oli tarkoitettu ex-vaimolleni, mutta muutin mieltäni jonkin vähäpätöisen riidan vuoksi. Tarina puri ja kappale soi YleX:llä parhaaseen kuunteluaikaan.
Omakustanneartistit luulevat usein että elämänsä on sen verran tylsää, ettei tarinat kiinnosta ketään. Vaihtoehtona on esimerkiksi keksiä sepitetty tarina taustalle tai olla tarvittaessa kipeänkin avoin. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. Kerroin mediatiedotteissa sekä kipeitä että nololla tavalla avoimia asioita omasta elämästäni, jotka olivat vaikuttaneet kappaleiden aiheisiin.
Myyty myös ulkomaille
Otsikot kuten ”A New Voice in America: Esa Linna” kertoivat lopulta siitä, että panostus kannatti. Eräänä päivänä sain New Jerseysta, Yhdysvalloista puhelinsoiton levyjenjakelijalta, joka halusi julkaista vanhoista demoistani yksinoikeudella myytävän CD-levyn. Japaniin meni niin ikään levyäni jakeluun.
Kappaleitani soi Australiassa ja Havaijilla niin sanotuissa oikeissa FM-radioissa. Pisteenä i:n päälle soololevyni ansiosta esiinnyin bändini kanssa Liverpoolin Cavern Clubissa, jossa muun muassa The Beatles, The Rolling Stones ja Queen ovat aloitelleet keikkailu-uraansa.
Eihän tästä täyspäiväisen muusikon uraa tullut, mutta toteutin monta elämäni haavetta. Todistin myös itselleni, että ne saavutetaan kovalla työllä, periksiantamattomuudella sekä muutamilla ”säännöillä”. Nyt voin muistella tekemiäni virheitä ja saavutettuja onnistumisia.
Itsensä myyminen ja markkinoiminen ei välttämättä ole luontevaa, ellei ole luonteeltaan ulospäin suuntautunut yrittäjä. Minulle se oli luontevaa silloin, kun markkinoin itseäni artistina.
Työminäni myymisessä huomaan vielä pohjoispohjanmaalaista nöyryyttä ja ehkä vähättelyäkin. Kyllä mää kuitenkin jotain osaan!
edit: LinkedInissä pelkästään keskustelemalla saa ”myytyä” itsensä esimerkiksi OP.mediaan, johon minua haastateltiin – teemana kevytyrittäjyys ja unelmien toteuttaminen.
Niin, miksi kannattaisi tehdä ilmaisia eli palkattomia töitä?
Yritän vastata tähän myöntävästi kertomalla palkattomien töiden historiastani.
Aloitin vuonna 1994 ylivieskalaisen paikallislehti Vieskan Viikon elokuva-arvostelijana, jossa suurimpana etuna olivat tietenkin ilmaiset videovuokraukset. Silloiselle elokuvien suurkuluttajalle tämä oli kuin taivaan lahja, varsinkin kun siviilipalveluksessa tai myöhemmin työttömänä rahat olivat tiukalla. Ennen pitkää ymmärsin myös kysyä päätoimittajalta, onnistuisiko minun kirjoittaa pidempi artikkeli Provinssirockista. Kappas vaan, tuota pikaa plakkarissani oli ilmainen kahden päivän Provinssirock-pressilippu. Rahat säästyivät ja harrastelijatoimittaja pääsi vieläpä Sueden ja Bad Religionin lehdistötilaisuuksiin näkemään idolinsa lähietäisyydeltä.
Seuraavat kymmenen vuotta ja rapiat päälle kirjoitin kiihtyvällä tahdilla lisää ja lisää elokuvista. Tähän mennessä olin oppinut jo hiukan, millä tavalla pitäisi lähestyä ja ketä, jotta ura urkenisi uusille urille. Musiikki- ja elokuvaharrastuksissa verkostoituminen oli onneksi tutustuttanut Pohjois-Pohjanmaan jantterin oikeisiin etelän ihmisiin. Elokuva-arvostelijaura jatkui esimerkiksi Sue-lehdessä, Hohdossa, DVD Hohdossa ja Episodissa, joihin kirjoittaminen oli pääsääntöisesti harrastustoimintaa. Palkkoja ei pyydelty, koska aihe kiinnosti.
2000-luvun puolella ei ollut tarvetta käydä videovuokraamoissa, jotka aiemmin olivat olleet viikonloppujeni suurimpia rahareikiä. Nyt kotona hyllyt notkuivat elokuvien arvostelukappaleita, sillä viikossa saattoi postimies kantaa kymmenenkin DVD:tä kotiovelle.
Harrastuksesta työkokemusta ja verkostoitumista
Vuonna 1997 olin aloittanut hiljalleen omat ensimmäiset verkkosivuni, jotka tottelivat nimeä Extraordinary Movie & Video Guide. Ideana oli arvostella mahdollisimman paljon outoja elokuvia (kulttielokuvia, roskaa, kauhua, eksploitaatiota, indie-elokuvia…) muutamalla lauseella per nimike, vähän kuin paksuissa Leonard Maltin’s Movie Guide -kirjoissa. Uskomatonta kyllä näin jälkikäteen mietittynä – verkkosivuni toimivat yhteensä 18 vuotta(!) joiden aikana arvostelujen määrä nousi lähes tuhanteen. Verkkosivut sijaitsivat ensiksi Geocities.comissa (kuka muistaa?), sitten MBnetissä ja lopulta maksamassani webhotellissa sekä muokkaamassani Joomla!-sisällönhallintajärjestelmässä.
EMVG:n viimeisinä vuosina keskityin lähinnä indie-elokuvista kirjoittamiseen. Elokuvaohjaajat ympäri maailmaa lähettivät DVD-levyjä ja videokasetteja arvosteltavaksi. Eräät niistä miellyttivät julkaisijoita sen verran, että DVD-levyjen kansissa näkyi lainauksia Extraordinary Movie & Video Guiden kehuista.
Sivustoni ansiosta päädyin tekemään suomenkielisen käännöstyön kanadalaisen ohjaajan, David DeCoteaun homoeroottisen kauhuelokuvan Beastly Boyzin DVD-julkaisuun. Elokuvantekijöiden kanssa verkostoituminen johdatti espanjalaisen underground-ohjaajan Carlos Atanesin tekemään minulle muutama vuosi sitten musiikkivideon kappaleestani Meat Market.
Vuonna 2003 olin myös mukana pienessä mutta aktiivisessa porukassa, joka halusi kirjoittaa kummallisista elokuvista selkeällä suomen kielellä. Legendaarinen Gorehound-lehti oli lopettanut toimintansa, joten Elitisti.net syntyi selkeään tarpeeseen.
Viimeisen arvostelun Elitistiin kirjoitin vuonna 2013, kymmenen vuotta myöhemmin sivuston perustamisesta. Sueen kirjoitin viimeisen kerran vuonna 2012, viisitoista vuotta ensimmäisen lehdessä julkaistun artikkelini jälkeen.
Kaikki edellämainittu kattaa hirvittävän määrän tekstiä ja lukemattomia valvottuja öitä elokuvien parissa, joista ehkä 1/3 olivat nautittavia elämyksiä edes jossain määrin.
Kannattiko palkattomia töitä sitten tehdä?
Toisin sanoen: miten meni noin niinkuin omasta mielestä?
Kyllä kannatti, ehdottomasti. Rahaa ei tullut mainittavasti, mutta en sitä juuri menettänytkään. Ainoa negatiivinen puoli taisi olla jonkinasteinen burn-out elokuviin, sillä jouduin pitämään dokumenttielokuvia lukuunottamatta pitkän tauon leffojen katselussa!
Sain runsaasti kokemusta ja sopivaa rutiinia koko ajan ammattimaisemmaksi menevästä palkattomasta harrastuskirjoittelustani, ja niinpä myös rohkeuteni kasvoi lähestyä aikakaus- ja sanomalehtiä juttutarjouksillani. Palkallisia vapaan toimittajan töitä on tipahdellut aina näihin päiviin asti. Päivätyössäni Jyväskylän kaupungin nuorisopalveluissa työskentelen myös viestinnän ja tiedottamisen parissa, johon palkaton työhistoriani antoi mittaamattomasti eväitä.
Vapaan toimittajan urapolkuni ja sen syyt sekä lähtökohdat ovat siis aika selvät. Ilmaista työtä kannattaa tehdä, jos siitä on itselle työkokemuksen ja verkostoitumisen kautta hyötyä – myös henkistä. Kirjoittaminen on luovaa työtä, joka parhaimmillaan ei edes tunnu työltä.
Palkaton harrastuskirjoitteluni jatkuu muuten edelleen. Näin ei kirjoittamiseen pääse leipääntymään.
Lapsen Maailma -lehden uusimmassa joulukuun numerossa julkaistiin kahden sivun artikkelini & haastattelu Platonic Partnershipin Lydia-pelistä, sivuten myös Ehkäisevä päihdetyö EHYT ryn Frankly-peliä.