Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 16.5. 2018
Beyoncén aviomiehenäkin tunnetun rap-artisti Jay-Z:n omistama musiikin suoratoistopalvelu Tidal joutui huonoon valoon toukokuun alussa. Norjalainen Dagens Næringsliv -lehti kertoi tutkimuksestaan, jonka mukaan Tidalin omien tilastojen kuuntelumäärät eivät millään voineet pitää paikkaansa. Tidal on lehden mukaan käyttänyt vilpillisesti oikeita käyttäjätilejä huikeiden striimausmäärien (ja samalla Beyoncén ja Kanye Westin rahavirtojen) kasvattamiseksi. Yhtiö luonnollisesti kiistää kaiken.
Yllättääkö ketään musiikkibisneksen korruptio? Ei pitäisi, sillä raha on ratkaissut kappaleiden soitoissa jo 50-luvulta alkaen. Payola on nimitys Yhdysvaltain musiikkiteollisuuden harjoittamalla lahjonnalle, jonka ansiosta radiot soittivat levy-yhtiöiden haluamia kappaleita muita enemmän. Chuck Berrynkin kappaleet saivat lisää soittoja Payolan ansiosta.
1960-luvulla toiminnasta tuli laitonta, mutta ei se ole loppunut. Reilut kymmenen vuotta sitten Universal Music, Warner Music ja Sony Music saivat haasteen rahojen pumppaamisesta suurimmille Yhdysvaltojen radioasemille. Jennifer Lopez ja Celine Dion olivat tuolloin eräitä näistä hyötyjistä.
Tuntemattomampiakin yhtyeitä ja artisteja on ostettu samalla tavalla näkyvämmäksi. Semisonic-yhtye paljasti kuinka bändin suurin hitti Closing Time nousi 90-luvulla listoille levy-yhtiönsä kuluttaessa jopa 800 000 dollaria radio- ja videosoittojen lahjontaan.
Onko sitten pienillä suomalaisilla artisteilla mitään mahkuja tällaisen korruption edessä? Periaatteessa on, vaikkapa tekemällä kovia biisejä ja odottamalla radioiden soittolistojen laatijoiden kuulevan niitä. Tai sitten harjoittaa korruptiota itse. Kuulin pari vuosikymmentä sitten kotimaisen yhtyeen antaneen kavereilleen käteistä, jotta nämä voisivat ostaa yhtyeen CD:itä kaupoista. Suomessa kun ei tarvinnut myydä kummoisia määriä fyysisiä levyjä virallisille myyntilistoille pääsemiseen. Esimerkiksi oma bändini nousi silloiselle Ylen vaihtoehtomusiikin listalle kokkolalaisten kavereiden ostettua VAPAAEHTOISESTI levyämme paikallisesta levykaupasta.
Internet helpottaa tätäkin touhua. Streamify-palvelussa voi ostaa alle kahdella tonnilla kaksi miljoonaa Spotify-striimausta. Kaksi miljoonaa on myös Suomen suoratoistojen “kultasingleraja”. Kultasingle on markkinoinnillisestikin komean kuuloinen saavutus. Vertailukohteena: kahdella tonnilla ei saa edes puolen sivun mainosta musiikkialan aikakauslehdistä.
Myydäkö itsensä vai taistella vastaan? En minä tiedä, mutta kannattaa aukaista silmänsä viimeistään nyt. En jaksa uskoa, etteivätkö Suomessa toimivat levy-yhtiöt ostaisi kuuntelu- ja katselukertoja.
PS. Otin kolumnia varten ilmaisen Streamify-kokeilun, joka lupaili kappaleelleni tuhat kuuntelukertaa. Palvelu toimi ja kolmessa päivässä biisini DIY sai luvatut kuuntelut. Parempi mieli minulle tulee tosin vähäisistä mutta oikeista, vapaaehtoisista kuuntelukerroista.