Kolumni: Kritiikitöntä pöyristymistä

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 11.3.2020.

Nuorisotyö ja muu nuorten parissa tehtävä monialainen työ ei saisi jämähtää missään vaiheessa paikalleen, vaan työn pitäisi kehittyä ja mieluiten olla vähän edelläkin aikaansa.

Joskus alan toimijat ovat tässä suhteessa pullonkaulana, mutta joskus saattaa käydä niin, että suurempi yleisö pöyristyy moderneista toimintatavoista. Näin kävi vastikään oululaiselle hankkeelle, jota rahoittaa Oulun kaupungin lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja opetushallitus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

TURVALLINEN OULU -hanke perustettiin ennaltaehkäisemään seksuaalirikosten syntymistä. Oulussa oli suuri seksuaalirikosvyyhti, johon liittyi suurena osana grooming, joka tarkoittaa usein somessa alkavaa lapsen ja nuoren houkuttelemista seksuaaliseen kanssakäymiseen. Lähes 30 epäillystä kaksi kolmasosaa oli ulkomaalaistaustaisia.

Hankkeen työntekijät tekivät sosiaalisen median palvelu TikTokiin tanssihaastevideon, josta suuttuneet maahanmuuttokriittiset someaktiivit aloittivat raivokkaan kampanjan mustamaalatakseen hanketta ja sen työntekijöitä.

TikTok on yksi suosituimpia sosiaalisen ­median palveluita nuorten parissa, joten tänä aikana on luonnollista, että nuorten parissa tehtävä työ näkyy sielläkin jotenkin. Tämä ei kuitenkaan mustamaalaajille käynyt, vaan he väittivät hankkeen koko budjetin menneen 15 sekunnin videon tekemiseen.

KOSKA medialukutaito on tunnetusti monilla aikuisilla surkealla tasolla, pöyristyneet kansalaiset uskoivat kritiikittömästi, että kunnallisessa työssä käytettäisiin yli kaksi miljoonaa euroa 15 sekunnin mobiilivideoon. Kamoon!

Kauhistelijat löysivät hankkeesta toisen pöyristymisen kohteen. Hankkeessa on linkattu RFSU:n (muun muassa seksuaalikasvatuksesta ja kondomeistaan tutun järjestön) materiaaliin, jota esimerkiksi opettajat voivat käyttää seksuaalikasvatuksessa. Materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti heille, joilla ei ole kokemusta seksuaalikasvatuksesta.

Materiaalin nykyaikaisuudesta ja ajantasaisuudesta pöyristyttiin taas. RFSU:n materiaalissa vinkattiin suuseksisuojan tekemiseen. Suojaa voi käyttää suuseksin antamiseen naiselle tai anaalialueen hyväilyyn. Tämä oli pöyristyjille liikaa. Kommenteista päätellen anaalialue oli kynnyskysymys.

KOHUN TAUSTALLA oli selkeästi muutama aktiivi, jotka levittivät tarkoituksella valheita hankkeesta. Monikaan pöyristynyt ei vaivautunut kuitenkaan lukemaan hankkeen avoimesti verkossa saatavaa materiaalia, vaan nimimerkkien takaa toimivien enintään 280 merkin tviittejä. Se on noin kymmenesosa tämän kolumnin merkkimäärästä.

Kunnallista, verorahoilla tehtävää työtä pitää tarkkailla ja sille saa antaa kritiikkiä, oli sitten alan asiantuntija tai ei. Mutta on myös kohtuullista vaatia, että kritiikin antajat ottavat aiheesta itse selvää, eivätkä usko kritiikittömästi kaikkea, mitä netissä lukee.

Kolumni: Hiljaista hyväksyntää

Julkaistu joulukuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Itsenäisyyspäivä oli ja meni. Joku näytti Linnan juhlien ( tässähän olisi kyllä paikka vitsille kolumnistin nimeen liittyen) jatkoilla tissiä. Näin sotaveteraanit sekä 102-vuotias Suomi oli häväisty.

Samaan aikaan Helsingissä marssivat uusnatsit eli aiemmin lakiteitse lakkautettu Pohjoismainen Vastarintaliike (PVL) uudella nimellä: Kohti vapautta. Uuden järjestön marssi oli niin ikään kielletty.

Katupartioryhmittymä Soldiers of Odin otti PVL/Kohti vapautta -jäsenet hellään huomaansa. Marssilla kuultiin ”Eläköön voitto” -huutoja, joka kääntyy saksan kielelle tutumpaan muotoon ”Sieg heil”. Taustalla vilahtivat myös Blood and Honour Nordic Brotherhood -järjestön banderollit. Kyseessä on uusnatsistisen skinhead -ryhmittymän pohjoismainen alajaosto.

Helsingissä järjestettiin myös kaikille avoin Helsinki ilman natseja -mielenosoitus, jonka taustalla tai tukijoina oli useita nuorten järjestöjä politiikan vasemmalta laidalta sekä muun muassa alakulttuurijärjestöjä, Suomen rauhanpuolustajat ry sekä esimerkiksi Kurdien demokraattinen yhteisökeskus. ”Mielenosoitukseen ei toivota puoluetunnuksia, valtioiden lippuja tai muita autoritarismia edustavia tunnuksia”, kerrottiin Helsinki ilman natseja -koalition verkkosivuilla.

Samaan tapaan Suomen itsenäisyyttä juhlistavasta poliittisesti sitoutumattomasta 612-soihtukulkueesta kerrottiin 612.fi-yhdistyksen sivuilla näin: ”Poliittisten merkkien ja tunnusten esilläpitäminen ja käyttäminen tapahtumassa on edelleen kielletty. Myös kulkueen kärjessä liikkuva yhdistyksen asettama lippuairueen saattama Suomen lippu on ainoa sallittu banneri, viiri tai lippu.”

KUMPIKAAN KOKOONTUMINEN EI TAINNUT tavoitteessa aivan onnistua. Helsinki ilman natseja -mielenosoituksessa nähtiin sirppi ja vasara -lippuja. Sirppi ja vasara ovat sosialismin ja kommunismin tunnuksia. 612-kulkueessa nähtiin puolestaan hakaristejä ja lakkautetun Pohjoismaisen vastarintaliikkeen tunnuksia.

On tietenkin mahdollista, että kummankaan kokoontumisen järjestäjä ei ole pystynyt estämään osallistujia tuomasta omia lippujaan ja tunnuksiaan, jolloin molempien sanoma värittyy turhaan tiettyyn ideologiaan.

Vaikka natseja vastustavissa mielenosoituksissa on tehty lähinnä omaisuuden rikkomiseen liittyviä typeriä ylilyöntejä, on paikallaan tässä vaiheessa muistuttaa, että anarkistiset ja kommunistiset ryhmät ja järjestöt ovat Suomessa sallittuja. Esimerkiksi Anarkistimartat on Marttaliiton jäsen.

Kannattaa myös kerrata, mitä anarkismi ja kommunismi tarkoittaa pohjimmiltaan.

Sosiaalisessa mediassa uusnatsien marssia kritisoivia on yritetty hiljentää sillä verukkeella, että kieltämällä natsit pitää samalla kieltää anarkististen ja kommunistien ryhmien mielenosoitukset.

Minusta tämä kuulostaa hiljaiselta hyväksynnältä. Esimerkiksi sille, että tyttäreni tummaihoiselle ystävälle huudettiin itsenäisyyspäivänä: ”neekerit vitt*** Suomesta”.

Kirjoittaja ei ole anarkisti tai kommunisti.

Julkaistu
Kategoria(t): Kolumni

Kolumni: Blokkaaminen on uusi musta

Julkaistu marraskuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Viime kolumnissani ilmoitin juhlallisesti vähentäneeni Facebookin käyttöä, koska hermoni menivät uutissivustojen kommenttien totaaliseen idiotismiin. Trollailu, suoranainen vitt**** ja kaikenlainen uhmaikähenkinen änkyröinti aikuisten ihmisten toimesta aiheutti sen verran uskonpuutetta kantasuomalaisia kohtaan, että näin paremmaksi jättää Facebookin käyttöä vähemmälle.

Päätös on pitänyt, ja on ollutkin ilo huomata, että päätös oli oikea. Toki käyn joka päivä tsekkaamassa muutaman minuutin ajan, mitä tuttaville kuuluu ja jakamassa omaksi ilokseni huonoja meemejä, mutta yhden sosiaalisen median palvelun päämäärätön tuijottaminen on jäänyt pois päivärutiineista.

Mutta onhan näitä some-palveluja muitakin. LinkedIn on menossa parempaan suuntaan, ja siellä herää jopa keskustelua selkääntaputtelun ja ”huikeista puheenvuoroista” kuulemisen lomassa (olen varmaan ollut väärillä luennoilla, sillä olen kuullut satoja hyviä luentoja, joista harva on suoranaisesti huikea).

Lähes pelkästään työhön liittyviä asioita ei aina jaksa kuitenkaan katsella. Instagram on pysynyt samanlaisena monta vuotta, niin hyvässä kuin pahassa. Ja sitten on Twitter.

PITÄMILLÄNI SOSIAALISEN MEDIAN LUENNOILLA ja oppitunneilla sekä ala- ja yläkoulun oppilaat ovat hienosti valveutuneet, kuinka epäilyttävien tyyppien blokkaaminen (estäminen) somessa on tehokas tapa suojautua epämiellyttäviltä kommenteilta ja ehdotuksilta.

Sosiaalisen median kulttuuriin kuuluu, ettei blokkaamista tarvitse sen kummemmin selitellä. Jos jokin tuntuu some-seuraajassa häiritsevältä, on alaikäisten hyvä tietää, että on lupa blokata tuntematta siitä huonoa omaatuntoa.

Twitterissä blokkaamista harrastavat aikuiset ihmiset, ja usein myös aivan syystä. Twitter on otollinen maaperä suomalaiselle rasismille, koska siellä anonyymit ”maahanmuuttokriitikot” ja ”roturealistit” trollaavat vähääkään suvaitsevaisempien, omalla nimellään kirjoittavien twiitteihin omia aivopierujaan.

Samaan aikaan tulee ihmeteltyä keskustelua haluavien Twitter-käyttäjien alati kiihtyvää tahtia blokkaamisten määrässä, mutta toisaalta minä en Twitterissä kovin kauan päivän aikana viihdykään.

Jos siellä viettää useamman tunnin vuorokaudessa, alkaa blokkisormi epäilemättä herkemmin viuhua jatkuvasti häiriköivien kohdalla. Blokkaamisen tarkoituksena on aktiivisten somevaikuttajien mukaan myös estää muita näkemästä vahingollista sisältöä, joita nämä trollaajat ulostavat toisten twiittien perään.

Monilla aktiivisilla Twitterin käyttäjillä on jo tuhansien tilien blokkilistoja.

Vaikka blokkaamiset ovat varmasti useimmiten aiheellisia, käy pakostakin mielessä, kuinka kukaan jaksaa tuollaista keskustelualustaa? Kuinka paljon aikaa menee blokkilistojen tekemiseen ja kuinka paljon jää aikaa hedelmälliseen keskusteluun?

Kannattaako Twitterissä edes olla, jos aika menee blokkaamiseen?

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu
Kategoria(t): Kolumni

Kolumni: Facebook vähemmälle ja omaa ajattelua tilalle

Julkaistu lokakuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Facebook muistutti, jotta liityin palveluun 12 vuotta sitten. Tänä aikana siitä on ollut paljon hyötyä ja hupia niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Facebookin paras aikaansaannos on se, mihin se alun perin on tarkoitettu – toisiin ihmisiin yhteyden saaminen. Lisäksi se on ollut suunnaton apu vaikkapa omien töiden tai luovuuden esille tuomiseen ulkomaita myöten. Ilman Facebookia en olisi esimerkiksi päässyt esittämään soolomateriaaliani livenä Liverpoolissa.

Muutama vuosi sitten Facebook tuntui vievän aikaa elämästä liikaakin, sillä jäin helposti tuijottelemaan tuttavien arkisia päivityksiä arkisista päivistä. Tällöin liika ajanvietto somessa riitti aloittamaan henkilökohtaisen Facebook-tauon muutamaksi kuukaudeksi niin puhelimella kuin tietokoneella.

NYT ON TAAS AIKA Facebookin käytön vähentämiselle. Olen poistanut sovelluksen puhelimestani.

Suurimpana syynä tälle on aiemminkin kolumneissani valittamisen kohteenani olleet palvelussa toimivien uutispalvelujen kommentit, jotka ovat Facebookin syöpä. Kaikki suuret suomalaiset uutispalvelut ovat joutuneet näiden kommenttien kohteeksi, eivätkä palvelut pysty tai halua poistaa tai suitsia kommentteja ja kommentoijia, syystä tai toisesta. Todennäköisesti rahan takia.

On lähes aivan sama, mistä uutinen kertoo, sillä kommenteissa se käännetään maahanmuuttajien, muutaman kuukauden toimineen hallituksen, koululaitosten, vapaan kasvatuksen tai Greta Thunbergin syyksi.

Kun vihamielisiä tai tahallaan provosoivia trollauksia lukee päivästä toiseen, alkaa usko suomalaisten älykkyyteen ja empaattisuuteen horjua.

UUTISET VOI LUKEA EDELLEEN SANOMALEHDESTÄ tai palveluiden omista sovelluksista.

Viikon osittaisen Facebook-tauon jälkeen olo on jo kummasti parempi. Uutisia tulee luettua entiseen tyyliin, ehkäpä jopa enemmän kuin ennen. Nyt uutisista voi vetää omat johtopäätökset, ilman että oman agendan tuputtajat yrittävät lytätä muiden mielipiteet ja uutisen alkuperäisen sisällön.

Suosittelen lämpimästi tällaista taukoa huolimatta siitä, mihin suuntaan oma poliittinen kanta kallistuu.

Omilla aivoilla ajatteleminen on katoava luonnonvara. Se voi tuottaa erilaisia johtopäätöksiä kuin lauma, jonka ainoisiin totuuksiin on tottunut luottamaan.

Aivan kokonaan en siis Facebookia ole poistanut elämästäni. Arkipäivisin saatan käyttää sitä tietokoneella normaaliin tapaan ja vilkaista samalla myös Messenger-viestit.

Aivan kuten silloin 12 vuotta sitten, jolloin se oli hyödyllinen ja hauska tapa kommunikointiin – ja jolloin pullantuoksuiset mummot ja vaarit eivät nauraneet julkisesti Välimerellä hukkuville lapsille.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu
Kategoria(t): Kolumni

Kolumni: Puhelin pois ilta­yhdeksältä

Julkaistu syyskuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Käyn sekä päivä- että sivutöiden puolesta kouluilla luennoimassa sosiaalisesta mediasta ja digitaalisesta pelaamisesta, niin oppilaille, vanhemmille kuin opettajillekin.

Parhaiten lasten ja nuorten sosiaalisen median käytöstä oppii oppilailta itseltään, jotka ovat yleisesti ottaen ilahduttavan avoimia kertoessaan somen käytöstä.

Vuosien aikana on tullut myös huomattua nuorten valveutuneisuus pelaamiseen ja sosiaaliseen mediaan liittyvistä asioista.

MUUTAMA VUOSI SITTEN OLIN PUHUMASSA digitaalisten pelien ikärajoista keskisuomalaisen koulun vanhempainillassa. Dataprojektori heitti valkokankaalle pelien sisältöä kuvaavat PEGI-symbolit.

Kysyin vanhemmilta, tietävätkö he symbolien merkityksen. Hiljaisuus oli sitä luokkaa, että oli helppo kuvitella okapallon viilettävän vanhempien naaman edestä.

Vanhempainillassa oli onneksi 10-vuotiaiden poikien ja tyttöjen kahvila avoinna luokkaretkirahastoaan varten. Nuoret kahvilanpitäjät kuulivat kysymyksen, ja kaikki nostivat kädet pystyyn. Jokaiseen symboliin annettiin oikea vastaus.

PEGI-symbolit kertovat siitä, sisältävätkö pelit muun muassa väkivaltaa, kauhua, ahdistavuutta, päihteiden käyttöä, verkko-ominaisuuksia ja pelien sisäisiä ostoksia.

Nämä ovat juuri niitä asioita, jotka vanhempien pitäisi tietää, sillä he ostavat pelit ja/tai pelaamiseen tarvittavan laitteiston lapsille. Vastuu ei lopu siihen, eikä vastuuta voi sysätä esimerkiksi kouluille.

VASTIKÄÄN KÄVIN TOISESSA MAAKUNNASSA LUENNOIMASSA sosiaalisesta mediasta 200 yläkoululaiselle. Some-palveluiden turvallisuus on herättänyt huomiota erityisesti Oulussa tapahtuneiden, somessa alkunsa saaneiden lasten seksuaalirikosten sarjan jälkeen.

Grooming tuntuu valitettavasti olevan edelleen kohtuullisen tuntematon termi nuorille, vaikka asiasta on ollut haloota varsinkin tänä vuonna. Internetissä tapahtuvasta seksuaalisen hyväksikäytön valmistelusta eli groomingista on puhuttu kuitenkin jo viime vuosikymmenen alusta alkaen.

Noin puolet koulun oppilaista oli kokenut seksuaalista häirintää internetissä ja sosiaalisessa mediassa, mikä kertoo omalta osaltaan siitä, että asiasta ei voi puhua liikaa. Eikä tätäkään vastuuta voi ulkoistaa kokonaan kouluille.

Vaikka monet käsittelemämme aiheet olivat vakavia ja rankkoja, jäi tästäkin keskustelutuokiosta itselleni positiivinen kuva nuorten yleisestä ymmärryksestä sosiaalista mediaa kohtaan. Uhkat ovat tiedossa, ja niitä varten on osattu suojautua eri tavoilla.

Luennon lopuksi annoin oppilaille tehtävän suunnitella koululleen omat some-säännöt.

Oppilaat suunnittelivat säännöt myös vanhemmille ja opettajille. ”Hashtagia ei tarvitse käyttää jokaiseen sanaan”, ”Laita puhelin pois yhdeksältä illalla” ja ”Älä käyttäydy kuin nuori” ovat suosikkejani.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Julkaistu
Kategoria(t): Kolumni

Kolumni: Kaapissa elämistä

Kolumni: Kaapissa elämistä Esa

Julkaistu elokuussa 2019 Suur-Jyväskylän lehdessä.

Viimeisin kolumnini ”Homojen hommaa” sai runsaasti kiittävää palautetta sosiaalisessa mediassa. Sain myös postiluukusta nimettömän palautekirjeen, joka oli ilmeisesti toimitettu samansisältöisenä myös Päivi Räsäselle Pride-kuukauden aikana.

Haluan kiittää tässä nimetöntä lukijaa vilpittömästi palautteesta, vaikka sen sisältö oli hyvin eri linjoilla kuin kolumnini. Kirje oli hyvin kirjoitettu, eikä siinä yritetty provosoida tai pilkata palautteen saajaa.

Palautteessa koettiin perinteistä avioliittonäkemystä kannattavien kristittyjen sananvapauden kaventuneen ja itsesensuurin lisääntyneen, koska ”mikä vain seksuaalinen suuntautuminen sallitaan ja aborttilakeja lievennetään”.

Kirjoittajan kokemukset nykyisestä ilmapiiristä kuvastavat (jopa ironisesti) kuin LGBT-väen viimeisimpiä kymmeniä, jopa satoja vuosia: ”Moni meistä perinteisten arvojen kannattajista elää nyt kuin kaapissa, osaa identiteetistään salaillen, pilkkaa ja ylenkatsovia kommentteja päivittäin kuunnellen.”

En todellakaan halua kenenkään joutuvan elämään kaapissa näkemystensä vuoksi, mutta toivottavasti tämä edes auttaa palautteen antajaa ja vertaisiaan ymmärtämään kritisoimiaan vähemmistöjä.

KIRJOITTAJA OLI HUOLISSAAN KRISTITTYJEN ASEMASTA, koska hänen mukaansa heidän on vaikea ilmaista omia mielipiteitään seksuaalisesta tasa-arvosta. Suvaitsevaisissa opiskelu- ja työympäristöissä pilkataan kristittyjen vakaumusta, joten kirjoittajakin on työpaikallaan jättänyt kertomatta uskostaan. Hän lisäksi kokee kristittyjä syytettävän uhriutumisesta, jos he kertovat uskonnollisen vakaumuksen aiheuttamasta syrjinnästään.

Tästä tuli mieleen reilun vuoden takainen somepäivitykseni, jossa pohdin vähän samaa asiaa lestadiolaisten näkökulmasta.

Kirjoitin tuolloin: ”Monet mun kaverit käyttää lesta-nimitystä haukkumasanana lestadiolaisuudesta. Eikös se ole silloin uskonnollista syrjintää ja vähän sama asia kuin homottelu?”

Osa päivitystä kommentoineista koki, että uskonnot pitää lopettaa kokonaan ja osa oli samaa mieltä kanssani. Uskontojen uhrien tuki ry on ottanut myös lestadiolaisten syrjimiseen kantaa:

”…Julkisuudessa esitetty kritiikki edistää lestadiolaisten kokemaa syrjintää, esimerkiksi lasten kokemaa kiusaamista ja syrjintää kouluissa. Tämä on hyvin ikävää, varsinkin kun monet yhteisön jäsenet, erityisesti lapset, eivät ole voineet millään tavalla valita kuulumistaan lestadiolaisten yhteisöihin tai vaikuttaa sen toimintatapoihin, vaan ovat syntyneet siihen ja voivat vaikuttaa yhteisön toimintaan yhtä vähän kuin ihonväriinsä.”

Edellä mainittu kannattaa (minunkin) painaa mieleensä. Erimielisyyksistä ja erilaisista vakaumuksista pitäisi pystyä keskustelemaan pilkkaamatta toista osapuolta.

Kirjoittaja on kaiken muun häröilyn lisäksi evankelilais-luterilainen agnostikko, lestadiolaisen poika ja seksuaalisen tasa-arvon kannattaja.

Julkaistu
Kategoria(t): Kolumni

Kolumni: Homojen hommaa

Suomen suurin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma Helsinki Pride tuli ja meni. Pride-viikkoon kuuluneella Pride-kulkueella marssi arvioiden mukaan noin 100 000 ihmistä, jotka muistuttivat yhtäläisten oikeuksien kuuluvan kaikille seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta. En itse ollut paikan päällä enkä seurannut sitä TV:stä, mutta pyrin toimimaan yhdenvertaisuuden puolesta koko vuoden niin töissä kuin vapaa-aikana.

Sateenkaari-lippu / pride week  Kolumni: Homojen hommaa pride 2444576 1920 1024x683


Monille suomalaisille pelkkä Pride-viikko oli somepäivitysten perusteella liikaa. Useampana vuotena kuulunut valitusvirsi toistui taas.
“Tätä hönkötetään aivan liikaa. Ei me normaalitkaan mitään kulkueita järjestetä.” “Mä en kestä enää tota pridehömpötystä. Siitä on tullut jonkinasteinen muoti-ilmiö. Ymmärrän toki jonkinasteisen funktion, mutta pitääkö sitä suuntautumista ihan koko ajan julkistaa.” “Koskahan se suomalaisen työssäkäyvän heteromiehen syyttely loppuu?”.

Edellä mainitut lauseet olivat suoria lainauksia sosiaalisesta mediasta ja iltapäivälehtien kommenttipalstoilta. Yritysten muuttaessa logojaan sateenkaaren värisiksi, alkoi perinteinen boikottiuhkailu. Pridea vastustavien mielestä yritykset eivät saa ottaa kantaa mihinkään suuntaan.
Yhdenvertaisuus ei ilmeisesti ole kannattamisen arvoinen asia. Toki jotkut yritykset todennäköisesti halusivat hyötyä Pride-viikosta, mutta tällaisesta niin sanotusta pinkkipesusta saisi oman kolumnin aikaan.

Kun Helsinki Priden yhteistyökumppanit julkistettiin, sai ensimmäistä kertaa yhteistyökumppanina ollut Suomen evankelilaisluterilainen kirkko ennätysmäärän eroanomuksia. Erovimmaan vaikutti myös Päivi Räsäsen yksi sadoista vuosittaisista julkisista loukkaantumisista, joka oli itsessään mielenkiintoinen kannustin Jeesuksen veren maku suussa vannoutuneelta kristityltä. Merkille pantavaa oli, ettei sosiaalisessa mediassa näkynyt boikottiuhkauksia yhteistyökumppaneina toimivia Alkoa ja Kelaa kohtaan!

Miettikää. Yksi viikko, jonka aikana suomalaisessa mediassa näkyy iloista karnevaalimeininkiä, jonka taustalla on kuitenkin vakava sanoma. Mikä tässä viikossa on liikaa? Se, että homot, lesbot, biseksuaalit, transsukupuoliset ja monet muut saavat äänensä kuuluviin kunnolla kerran vuodessa? Se, että lapset saattavat nähdä kulkueessa tekokikkeleitä (maassa jossa ylpeästi – engl. “with pride” – saunotaan alasti koko perheen voimin)?

Vai se, että sinunkin suvussasi majaileva erilaisuus pelottaa?

Onkin sanottu, että Pride-tapahtumia tarvitaan niin kauan kuin kansalaiset kokevat joko seksuaalisen suuntautumisensa tai sukupuolensa vuoksi kiusaamista, nimittelyä, vähättelyä ja syrjintää yhteiskunnassa.

Oletko koskaan ajatellut, että perheenjäsenesi saattaa olla homo, lesbo, bi tai transsukupuolinen, mutta ei ole uskaltanut kertoa sitä kenellekään?

Varsinkaan sinulle.

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä.

Kolumni: Youtube heivaa heilaavat natsit

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän Lehdessä 12.6.2019

Videopalvelu Youtube ilmoitti kesäkuun alkupuolella poistavansa palvelustaan vihapuhetta sisältäviä videoita, holokaustin kieltävää materiaalia sekä muuta sisältöä, joissa ”kielletään hyvin dokumentoituja väkivaltaisia tapahtumia”.

Lähtöpassin saa myös sisältö, joiden mukaan jokin ryhmä on ylivertainen muihin nähden ja saa näin oikeutuksen tiettyjen ihmisryhmien syrjimiseen. Esimerkkinä annetaan natsi-ideologia.

Lisäksi Youtube poistaa suositusilmoituksia videoihin, joissa luvataan vakavien sairauksien parantuvan ihmelääkkeillä tai kerrotaan suoria valheita merkittävistä historiallisista tapahtumista. Tästä esimerkkinä palvelu mainitsee 11.9.2001 New Yorkissa tapahtuneet terrori-iskut.

Litteään maapalloon uskovat saavat myös vähemmän julkisuutta suositusten vähentämisen myötä. Youtuben suositussysteemi on Vice-median mukaan ollut pitkään kritiikin kohteena, sillä se on helpottanut radikalisoituneen sisällön löytymistä.

Youtuben sääntöjen tarkastus on aiheuttanut kiitosten lisäksi myös runsaasti vastareaktioita, sillä monet katsovat palvelun puuttuvan liian voimakkaasti sananvapauteen. Kritisoijilta unohtuu, että Youtuben omistava Google on yritys, joka voi itse päättää sisällön, mitä palvelussa jaellaan ja mitä ei.

Sananvapaus ei myöskään tarkoita sitä, että voi sanoa mitä tahansa ilman vastuuta ja seuraamuksia. Tämä ei tunnu olevan edelleenkään monille selvää, vaikka internetistä kaiken tietonsa hakevat voisivat tarkistaa sananvapauden määritelmän helposti Wikipediasta tai oikeusministeriön Finlex-palvelusta.

Youtube kertoo puolestaan vihapuheesta mukavan selkeästi: ”soveliaan sisällön rajat voivat olla häilyvät, mutta kaikki sellainen toiminta on kielletty, joka ensisijaisesti hyökkää jotain ihmisryhmää kohtaan”.

Toivottavasti kouluissa kerrotaan ja keskustellaan sananvapaudesta, sillä niin Ylilaudan ja Hommaforumin keskustelijoiden kuin suurten medioiden lukijoiden kommenttien perusteella ymmärrys on pahasti hakoteillä. Huolimatta keskustelijoiden iästä.

Kansallissosialistisen ideologian harjoittaminen ei Youtuben harjoittamaan sensuuriin lopu, sillä verkossa on muitakin videopalveluja. Radikaalit äärioikeistolaiset ovat löytäneet kodin jo BitChutesta. Youtubesta, Facebookista ja Twitteristä bannattu salaliittoteoreetikko Alex Jones on yksi heistä.

Maksujenvälitysyritys PayPal bannasi puolestaan BitChuten viime vuonna, joten siitä ei liene hetkeen Youtuben korvaajaksi näillä meriiteillä.

Ilman Youtubea sairaiden ideologioiden levittäminen valtavirtaan vaikeutuu joka tapauksessa huomattavasti, joten toivottavasti tämä on alkusoittoa sosiaalisten medioiden ja verkkopalveluiden vastuunottamiselle.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.2

Kolumni: Ennakkoluulojen koston pojan paluu II

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän Lehdessä 15.5.2019

Kolumnistin pestini Suur-Jyväskylän Lehdessä alkoi lähes puolitoista vuotta sitten. Ensi töikseni valitin keski-ikäisten käytöstavoista ja erityisesti vanhempien aikuisten verkkokäyttäytymisestä.

Nyt kun eduskuntavaalit ovat ohitse, voi tilanteen huomata menneen vain entistä pahempaan suuntaan. 40–60-vuotiaat kinastelevat julkisesti Facebookin kommenteissa lapsellisemmin kuin kymmenkuukautinen tyttäreni napatessani aina niin kiinnostavan television virtapiuhan pois tämän suusta.

Parikymmentä vuotta sitten todistin sellaisia tilanteita, joiden toivoisi olevan vanhoja huonoja aikoja.

Lentokentällä känninen perheenisä tarjosi Lähi-idästä kotoisin olevalle miehelle myötähäpeää aiheuttavan älämölön: ”tulette ja viette meidän työpaikat!”. Perheen poika oli surullisen nolostunut isänsä käytöksestä.

Lentokoneessa militaristisia lehtiä lukenut mies ei suostunut aluksi istumaan viereeni, koska olin pitkälettinen hampuusi.

Määränpäässä, suomalaisten suosimassa Lähi-idän maassa tuohtunut mummo puolestaan tuskasteli, koska paikalliset eivät opettele puhumaan suomea.

Tämä comebackin tehnyt suuntaus vaikuttaa nyt omaani ja läheisten elämään. Italialainen vaimoni on kohdannut Jyväskylässä rasismia ja ennakkoluuloja epäilemättä ulkonäkönsä vuoksi. Yleensä asialla ovat keski-ikäiset ja vanhemmat ihmiset.

Kertoessaan suomen kielellä, ettei osaa vielä kunnolla suomea, on hänelle tokaistu tylysti: ”no opettele sitten!”. Häntä on seurattu kaupoissa vartijoiden tai myyjien toimesta, koska ilmeisesti tummempi ulkomuoto antaa aihetta epäillä rikollisuutta.

Viimeksi vanhempi henkilö suuttui erään palvelun aikataulun väärin merkitsemisestä vaimolleni. Suullinen palaute kertoi suomalaisuuden puutteen olevan ns. ”big no”. Suuttujan huuto säikäytti lopulta lastenvaunuissa nukkuneen tyttäremme.

Näiden hetkien jälkeen muistutan itselleni, etten kehitä ennakkoluuloja ja aloita yleistämistä koetun vääryyden vuoksi. Helppohan se olisi.

Kritisoimani erilaisuutta pelkäävät keski-ikäiset ikätoverini tuntevat varmasti itsekin kokeneensa vääryyksiä tavalla tai toisella. Tätä voi ymmärtää, mutta toisen loukkaamista ulkonäön tai kansallisuuden perusteella ei tarvitse kuitenkaan kenenkään hyväksyä.

Jyväskylä on onneksi kansainvälinen ja nuorekas kaupunki täynnä hienoja ihmisiä, joten siitäs saatte.

Kolumnin otsikko on muuten saanut inspiraation H.C. Andersen -yhtyeen levystä.

Kirjoittaja on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja.

Kolumni: Lapsikielteisyyttä vai alkoholiongelmien ennaltaehkäisyä?

Kolumni on julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 13.2. 2019

Olin jokunen viikko sitten perjantai-iltapäivänä Jyväskylän keskustassa vaimoni ja puolivuotiaan tyttäremme kanssa, tarkoituksena istahtaa hetkeksi oluelle (minä) ja kahville (vaimo). Tytär nukkui lastenvaunuissa sikeästi. Koska tuohon aikaan ei useimmissa baareissa ole vielä ankara meininki, suunnistimme kävelykadulla sijaitsevaan, kaikin puolin siistiin ja siihen aikaan hiljaiseen anniskeluravintolaan.

Tarjoilija kehotti meitä kuitenkin kohteliaasti poistumaan, alaikäisen tyttäremme vuoksi. Ravintolan ohjeistuksen mukaan sillä ei ollut mitään väliä, että tytär oli edelleen lastenvaunuissa nukkumassa ja vain toinen vanhemmista joisi yhden miedon alkoholijuoman.

Ehdottomuus saattoi toki johtua myös ravintolan K18-oheistoiminnasta, jonka tuotoista menee komea osuus opetus- ja kulttuuriministeriölle esimerkiksi nuorisotyön edistämiseen. Syynä saattoi myös olla se, että vakioasiakkaat hämmentyvät nähdessään lapsiperheen, eikä meidänkaltaisiamme asiakkaita haluta paikalle. Suomen laista ei kiellolle kuitenkaan syytä löydy.

Tämä oli muistaakseni toinen kerta, kun minua kehotetaan poistumaan jyväskyläläisestä ravintolasta. Toinen kerta tapahtui 20 vuotta sitten, kun demonstroin opiskelijaporukallemme mäkihyppyasentoa pöydällä. Sillä kerralla vika oli vain ja ainoastaan minussa.

Ymmärrän kyllä, että alkoholiongelmien luvatussa maassamme ravintolat ovat varuillaan eivätkä ne halua häiriötilanteita ja huonoa mainetta. Suomalaisen ehdottomuuden myötä säännöistä ei haluta joustaa eikä ajatella itse. On helpompi kieltäytyä, oli tilanne mikä hyvänsä.

Jokainen vähänkin etelämpänä Euroopassa käynyt huomaa Suomesta puuttuvan perhekeskeisyyden, joka korostuu myös ravintoloissa ja niiden käytännöissä. Lapset voivat olla muissa maissa menossa mukana iltaan asti. Suomessa puolestaan lapsikielteisyys korostuu entisestään kohtaamiemme tiukkojen ukaasien myötä, vaikka se ei liene tarkoitus.

Voi vain kuvitella, minkälaista elämä on aikuisia ihmissuhteita kaipaavilla yksinhuoltajilla, joilla vaihtoehdot ovat ostoskeskusten ketjumestat tai lastenvaunuille liian ahtaat, trendikkäät kahvilat. Nämäkin sulkeutuvat Jyväskylässä jo iltayhdeksältä. Ei ihme, jos suomalaisia ahdistaa, jos tälläkin tavalla suljetaan ulkopuolelle. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta saada lasta hoitoon ilta-aikaan, jolloin muut aikuiset lähtevät vapaalle.

Suomalaisten lapsikielteisyys näkyy myös syntyvyyden laskussa, joka tutkijoiden mukaan on tulevaisuudessa melkoinen ongelma, sillä kohta meillä ei ole työntekijöitä ja eläkkeiden maksajia. Tähän soppaan kun lisää maahanmuuttopolitiikan kiristämisen ja (tutkimustenkin mukaan) sisäsiittoisuuden, voimmekin tulevaisuudessa vaihtaa kansallishymniksi Dueling Banjos -kappaleen, joka muistetaan erityisesti Syvä Joki -elokuvasta.

https://www.youtube.com/watch?v=gsC4kf6x_Q0