esalinna_face

Kolumni: Kritiikitöntä pöyristymistä

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 11.3.2020.

Nuorisotyö ja muu nuorten parissa tehtävä monialainen työ ei saisi jämähtää missään vaiheessa paikalleen, vaan työn pitäisi kehittyä ja mieluiten olla vähän edelläkin aikaansa.

Joskus alan toimijat ovat tässä suhteessa pullonkaulana, mutta joskus saattaa käydä niin, että suurempi yleisö pöyristyy moderneista toimintatavoista. Näin kävi vastikään oululaiselle hankkeelle, jota rahoittaa Oulun kaupungin lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja opetushallitus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

TURVALLINEN OULU -hanke perustettiin ennaltaehkäisemään seksuaalirikosten syntymistä. Oulussa oli suuri seksuaalirikosvyyhti, johon liittyi suurena osana grooming, joka tarkoittaa usein somessa alkavaa lapsen ja nuoren houkuttelemista seksuaaliseen kanssakäymiseen. Lähes 30 epäillystä kaksi kolmasosaa oli ulkomaalaistaustaisia.

Hankkeen työntekijät tekivät sosiaalisen median palvelu TikTokiin tanssihaastevideon, josta suuttuneet maahanmuuttokriittiset someaktiivit aloittivat raivokkaan kampanjan mustamaalatakseen hanketta ja sen työntekijöitä.

TikTok on yksi suosituimpia sosiaalisen ­median palveluita nuorten parissa, joten tänä aikana on luonnollista, että nuorten parissa tehtävä työ näkyy sielläkin jotenkin. Tämä ei kuitenkaan mustamaalaajille käynyt, vaan he väittivät hankkeen koko budjetin menneen 15 sekunnin videon tekemiseen.

KOSKA medialukutaito on tunnetusti monilla aikuisilla surkealla tasolla, pöyristyneet kansalaiset uskoivat kritiikittömästi, että kunnallisessa työssä käytettäisiin yli kaksi miljoonaa euroa 15 sekunnin mobiilivideoon. Kamoon!

Kauhistelijat löysivät hankkeesta toisen pöyristymisen kohteen. Hankkeessa on linkattu RFSU:n (muun muassa seksuaalikasvatuksesta ja kondomeistaan tutun järjestön) materiaaliin, jota esimerkiksi opettajat voivat käyttää seksuaalikasvatuksessa. Materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti heille, joilla ei ole kokemusta seksuaalikasvatuksesta.

Materiaalin nykyaikaisuudesta ja ajantasaisuudesta pöyristyttiin taas. RFSU:n materiaalissa vinkattiin suuseksisuojan tekemiseen. Suojaa voi käyttää suuseksin antamiseen naiselle tai anaalialueen hyväilyyn. Tämä oli pöyristyjille liikaa. Kommenteista päätellen anaalialue oli kynnyskysymys.

KOHUN TAUSTALLA oli selkeästi muutama aktiivi, jotka levittivät tarkoituksella valheita hankkeesta. Monikaan pöyristynyt ei vaivautunut kuitenkaan lukemaan hankkeen avoimesti verkossa saatavaa materiaalia, vaan nimimerkkien takaa toimivien enintään 280 merkin tviittejä. Se on noin kymmenesosa tämän kolumnin merkkimäärästä.

Kunnallista, verorahoilla tehtävää työtä pitää tarkkailla ja sille saa antaa kritiikkiä, oli sitten alan asiantuntija tai ei. Mutta on myös kohtuullista vaatia, että kritiikin antajat ottavat aiheesta itse selvää, eivätkä usko kritiikittömästi kaikkea, mitä netissä lukee.

Ruutuajan lyhyt historia - vanhempainillat aiheena some & digitaalinen pelaaminen

Kolumni: Ruutuajan lyhyt historia

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 19.9. 2018

Ruutuajan lyhyt historia - vanhempainillat aiheena some & digitaalinen pelaaminenOlen käynyt vetämässä nuorisotyöurastani kymmenen vuoden aikana ala- ja yläkoulun vanhempainiltoja aiheina internet, sosiaalinen media ja digitaalinen pelaaminen. Tänä aikana olen huomannut kuinka digitaalinen ja verkkomaailma muuttuvat hurjaa vauhtia. Samalla ovat muuttuneet jakamani vinkit lasten ja nuorten mediamaailman ymmärtämisestä ja käsittelemisestä.

Vielä joskus oli helppo ohjeistaa viemään tietokone pois yöajaksi liikaa internetissä tai ylipäätään ruudun ääressä viettävän lapsen huoneesta. Myös verkkokaapelin irti vetäminen oli niin ihanan yksinkertaista, että tänä päivänä mietityttää miksi tällaista tarvitsi edes erikseen mennä kertomaan.

Näinä aikoina ruutuaikakeskustelu oli kiivaimmillaan, sillä ruudun äärellä vietettyä aikaa pystyi paljon helpommin seuraamaan ja käsittelemään. Kymmenen vuotta sitten vielä jotkut lapset ja nuoret katsoivat televisiota, mutta nyt ainoa seurattava ruutu saattaa olla puhelimen näyttö.

Laitteiden ja median käytössä on tapahtunut myös muutoksia. Sopii pohtia, oliko vanhan hyvän ajan passiivinen television katseleminen ja mahdollisen tiedon pelkkä vastaanottaminen kehittävämpää kuin nykyajan interaktiivinen pelaaminen ja mahdollinen tiedon tuottaminen verkkoon?

Älylaitteiden toimintojen monipuolistuessa ruutuaika alkaa olla monelta osin vanhentunut käsite. Samoilla laitteilla joilla hoituu huonojen YouTube-videoiden katseleminen, voidaan ottaa yhteyttä isovanhempiin, tehdä koulutehtäviä, luoda omaa taidetta ja nuorisokulttuuria sekä lukea uutisia. Ja jos lapset eivät näitä asioita tee, kannattaisi kannustaa tekemään.

Yksi asia on kymmenen vuoden ajan pysynyt vinkeissäni samana. Ehdotan edelleen vanhempien tutustuvan lastensa tekemisiin, on sitten kyseessä digitaalinen pelaaminen tai sosiaalinen media sekä muu internetin käyttö. Kyyläämisen sijasta usein saattaa auttaa pelkkä uteliaisuus lapsen pelaamine pelien sisällöistä tai siitä, mitä hyvää on lapsen suosikkitubettajassa.

Liika on toki liikaa kaikessa, niin myös ruudun tuijottelussa. Pimeässä ruudun tihrustaminen saattaa vaikuttaa näköön. Huono katseluasento voi puolestaan vaikuttaa ryhtiin ja sitä kautta niskojen kipeytymiseen. Älylaitteiden sininen valo taas voi olla haitaksi nukahtamiselle.

Viime vanhempainillassa eräs vanhempi kertoi ruutuajan toimivan heidän perheessään hyvin eikä aiheesta tarvitse edes riidellä. Lapset tuovat älylaitteet sovitun ajan kuluttua vanhemmilleen. Tämän taustalla on vanhempien ja lasten molemminpuolinen luottamus, jolloin mediakasvattajalla ei ole aiheeseen mitään sanottavaa. Kaikissa perheissä tällainen ei toimi, sillä perheet eivät ole samanlaisia, eikä niiden tarvitsekaan olla. On kuitenkin ilahduttavaa kuulla joskus selkeistä perheen sisäisistä säännöistä jotka yksinkertaisesti toimivat.

Kolumnistin vinkkejä peliaiheisten vanhempainiltojen vetämiseen voi lukea Pelikasvattajan käsikirja 2:sta, joka ilmestyy marraskuussa.

Tsekkaa myös Vanhempainilta-sivustoni. 

Kolumni: Nuorten tavoittaminen on yllättävän vaikeaa

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 20.6. 2018.

Nuorten vapaa-ajalle suuntautuvassa nuorisotyössä ja ylipäätään nuorille suunnatussa toiminnassa iänikuisena ongelmana on nuorten tavoittaminen ­­– jopa sosiaalisen median luvattuna aikana. Kuinka välittää tietoa ja juurruttaa se kohderyhmän päihin, kun informaatiota tunkee muutenkin verkko- ja tärykalvoille jatkuvaa syöttöä?

Facebook alkaa olla alle 18-vuotiaiden kohdalla menetetty tapaus, vaikka tilastot kertovat nuorten sitä edelleen käyttävänkin. Käyttö vain rajoittuu pitkälle ryhmiin, Facebook-kirppareihin tai sitten vain Facebook-ilmoitusten tarkasteluun.

Suomen tiettävästi kolmanneksi suosituin sosiaalisen median palvelu WhatsApp on tehokas ja kätevä yksityis- ja ryhmäviesteihin, mutta EU:n tietosuoja-asetus kieltää sen (ainakin tällä hetkellä) alle 16-vuotiailta. Vaikka tiedämme, ettei kieltoa noudateta useimmissa perheissä, täytyy nuorten parissa työskentelevien ottaa asetus huomioon.

Nuorten ja enenevässä määrin myös aikuisten suosimassa Instagramissa jaetaan kuvia ja tunnelmia. Snapchatin suosituimmat käyttötavat lienevät kahden kesken tai kavereiden välillä lähetettävät lyhyet videopätkät tai kuvat. Toisaalta Instagramin ja Snapchatin tarinat (Stories / My Story) ovat vielä kohtuullisen käyttämätön, tutkimaton mutta lupaavan oloinen alue nuorille tiedottamisessa. Kyseessä ovat vuorokauden aikana katseltavat, muutaman sekunnin kuvat ja videot.

Kaikki eivät ole kuitenkaan luontevia some-esiintyjiä, joten puhelimelle jutteleminen tai vaikkapa YouTube-kanavan tekeminen tiedottamista varten voi tuntua hölmöltä. Seuraaville sukupolville tämä voi olla pienempi ongelma. Videoiden käyttö kuitenkin lisääntyy entisestään, joten ei niitä voi kokonaan sivuuttaakaan tällä hetkellä.

Entäpä sitten vanhan liiton keinot? Julisteet ovat edelleen käypä tiedotuskeino, mutta lähinnä vain tapahtumien markkinoinnissa. Flyereille en puolestaan löydä näinä päivinä juuri tarkoitusta, vaikka haluaisinkin. Messuhallin lattialla nähdyt ja juuri jakamani paperinpalaset ovat selkeä merkki siitä, ettei niitä juuri lueta. Harva meistä haluaa edes kaupan kuittiakaan taskun pohjaa täyttämään.

Yhtä selkeää tietä onneen ei ole, vaan monikanavaisuus on nuorille tiedottamisen A ja O. Vanhempiakaan ei kannata unohtaa, vaan välittää tieto myös heille sopivalla tavalla.

Yksi vanhimmista ja harvoin mainituista tavoista puolustaa edelleen paikkaansa. Puskaradio on edelleen toimiva väline. Jos puskaradion kautta kuullusta informaation palasesta tullaan kyselemään lisätietoa, kertoo tämä selvästi toiminnan kiinnostavuudesta. Jos nuoria ei ole saatu kiinnostumaan heille suunnatusta toiminnasta, kannattaa pysähtyä miettimään, onko vika itse toiminnassa vai tiedon välittämisessä.

Esa Linna

Kolumni: Keski-ikäisten käytöstapoja kaivaten

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 17.1. 2018

Esa Linna Linkillä töihin kulkeminen on oiva tapa seurata jyväskyläläisten käyttäytymistä, ainakin silloin kun en tuijota zombina puhelintani. Kohteliain ikäluokka erottuu lyhyen linja-automatkan aikanakin helposti. He eivät ole meikäläisen ikäisiä, yli nelikymppisiä tai vanhempia, vaan reilut parikymmentä vuotta nuorempia kanssamatkustajia. Kiitos bussikuskille kajahtaa useammin ja kuuluvammin nuoremmilta kuin juroilta keski-ikäisiltä.

 

Pohjois-Pohjanmaalla syntyneenä tiedän suomalaisten olevan jurottajia. Jyväskylän seudulle muuttaessani ihmettelin, miksi tuntemattomat moikkailevat. Onneksi sosiaalisessa mediassa vanhemmatkin kehtaavat keskustella ja aukaista suunsa. Vielä kun heillä riittäisi taitoa siihen.

Viime aikoina olen käytännössä lopettanut iltapäivälehtien ja monen muun median Facebook-kommenttien lukemisen, sillä niissä tapahtuva kiusaaminen, haukkuminen ja – apua, kuinka keski-ikäiseltä kuulostava – käytöstapojen puuttuminen vie mielen matalaksi ja uskon suomalaisiin.

Sen verran stalkkeri olen minäkin, että käyn joskus katsomassa, ketkä ovat näiden julkisten aivopierujen taustalla. Ta-daa. Ne ovat kovin usein ikäisiäni tai vanhempia, miehiä ja naisia, jotka toivovat pahimmassa tapauksessa kuolemaa syystä tai toisesta vihaamilleen ihmisille. Aikuisille tai lapsille. Osa näistä on trollauksen vuoksi perustettuja feikkiprofiileja, mutta monet kommentoijat ovat jättäneet näkyville vaikkapa hellyttäviä julkisia kuvia lastenlasten kanssa. Kertookohan mummo ankarat mielipiteensä heillekin? Ei ihme, että nuoret jättävät vanhempien löytämät sosiaalisen median kanavat.

Entäpä sitten nuorten nettikäyttäytyminen, joka on otsikoissa aika ajoin? Nuorten nettikiusaaminen on aina syvältä, mutta esimerkiksi KiVa Koulu –kyselytutkimuksen mukaan se on suhteessa vähäistä sekä yleensä jatkoa muualla tapahtuvalle kiusaamiselle. Ylilyöntejä tapahtuu ja niillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tämän vuoksi tarvitaankin ennaltaehkäiseviä kasvatustoimenpiteitä.

Päätoimeni puolesta käyn vetämässä mediakasvatusaiheisia vanhempainiltoja, joiden teemana voi olla vaikkapa vanhempien ymmärryksen puute some-kanavista tai verkossa tapahtuneet kiusaamistapaukset. Tänä keväänä suunnittelemme eräälle koululle opettajan ja koulukuraattorin kanssa yläkoululaisten mediakasvatustunteja. Aloite ei ole tullut opettajilta, nuorisotyöntekijöiltä tai vanhemmilta, vaan oppilailta.

Pitkään nuorisotyötä tehneenä käsitykseni on vahvistunut entisestään: nuoret osaavat käyttäytyä meitä vanhempia paremmin livenä ja verkossa. Tulevaisuudessa kiitos-huudot raikuvat Linkeissä, kun minä pääsen eläkkeelle.

———

Esa Linna on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja, vapaa toimittaja ja vakavasti harrastava muusikko. Kolumnin aihepiirit liikkuvat enimmäkseen edellä mainittujen aihepiirien välillä.