esalinna_face

Kolumni: Kritiikitöntä pöyristymistä

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän lehdessä 11.3.2020.

Nuorisotyö ja muu nuorten parissa tehtävä monialainen työ ei saisi jämähtää missään vaiheessa paikalleen, vaan työn pitäisi kehittyä ja mieluiten olla vähän edelläkin aikaansa.

Joskus alan toimijat ovat tässä suhteessa pullonkaulana, mutta joskus saattaa käydä niin, että suurempi yleisö pöyristyy moderneista toimintatavoista. Näin kävi vastikään oululaiselle hankkeelle, jota rahoittaa Oulun kaupungin lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja opetushallitus sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

TURVALLINEN OULU -hanke perustettiin ennaltaehkäisemään seksuaalirikosten syntymistä. Oulussa oli suuri seksuaalirikosvyyhti, johon liittyi suurena osana grooming, joka tarkoittaa usein somessa alkavaa lapsen ja nuoren houkuttelemista seksuaaliseen kanssakäymiseen. Lähes 30 epäillystä kaksi kolmasosaa oli ulkomaalaistaustaisia.

Hankkeen työntekijät tekivät sosiaalisen median palvelu TikTokiin tanssihaastevideon, josta suuttuneet maahanmuuttokriittiset someaktiivit aloittivat raivokkaan kampanjan mustamaalatakseen hanketta ja sen työntekijöitä.

TikTok on yksi suosituimpia sosiaalisen ­median palveluita nuorten parissa, joten tänä aikana on luonnollista, että nuorten parissa tehtävä työ näkyy sielläkin jotenkin. Tämä ei kuitenkaan mustamaalaajille käynyt, vaan he väittivät hankkeen koko budjetin menneen 15 sekunnin videon tekemiseen.

KOSKA medialukutaito on tunnetusti monilla aikuisilla surkealla tasolla, pöyristyneet kansalaiset uskoivat kritiikittömästi, että kunnallisessa työssä käytettäisiin yli kaksi miljoonaa euroa 15 sekunnin mobiilivideoon. Kamoon!

Kauhistelijat löysivät hankkeesta toisen pöyristymisen kohteen. Hankkeessa on linkattu RFSU:n (muun muassa seksuaalikasvatuksesta ja kondomeistaan tutun järjestön) materiaaliin, jota esimerkiksi opettajat voivat käyttää seksuaalikasvatuksessa. Materiaali on tarkoitettu ensisijaisesti heille, joilla ei ole kokemusta seksuaalikasvatuksesta.

Materiaalin nykyaikaisuudesta ja ajantasaisuudesta pöyristyttiin taas. RFSU:n materiaalissa vinkattiin suuseksisuojan tekemiseen. Suojaa voi käyttää suuseksin antamiseen naiselle tai anaalialueen hyväilyyn. Tämä oli pöyristyjille liikaa. Kommenteista päätellen anaalialue oli kynnyskysymys.

KOHUN TAUSTALLA oli selkeästi muutama aktiivi, jotka levittivät tarkoituksella valheita hankkeesta. Monikaan pöyristynyt ei vaivautunut kuitenkaan lukemaan hankkeen avoimesti verkossa saatavaa materiaalia, vaan nimimerkkien takaa toimivien enintään 280 merkin tviittejä. Se on noin kymmenesosa tämän kolumnin merkkimäärästä.

Kunnallista, verorahoilla tehtävää työtä pitää tarkkailla ja sille saa antaa kritiikkiä, oli sitten alan asiantuntija tai ei. Mutta on myös kohtuullista vaatia, että kritiikin antajat ottavat aiheesta itse selvää, eivätkä usko kritiikittömästi kaikkea, mitä netissä lukee.

Kolumni: Bändikilpailujen nousu ja tuho

Bändikilpailujen nousu ja tuho

Julkaistu aiemmin Suur-Jyväskylän Lehdessä 16.1. 2019

Viime aikoina allekirjoittanutta sekä montaa muuta musiikin ja nuorten parissa työskentelevää on mietityttänyt bändikilpailujen mielekkyys ja perimmäinen tarkoitus. Oman työn kyseenalaistaminen on joskus järkevää, sillä maailma muuttuu kovaa vauhtia.

Turkulainen bändikilpailu Turku Bandstand on toiminut 22 vuotta. Aktiivisimpina vuosina bändejä on ilmoittautunut mukaan kuutisenkymmentä, mutta tänä vuonna kilpailu kiinnosti vain reilua kymmentä soittoporukkaa. Järjestäjät aikovat vetäistä tapahtuman formaatin uusiksi. Myös muualta Suomesta kuuluu samanlaista viestiä. Aika näyttää, ovatko bändikilpailut lopullisesti aikansa elänyt toimintamuoto.

Bändikilpailut eivät ole voittajilleenkaan tae menestykseen, vaan lähinnä lisäpotku harrastukseen. Mahdollisen voiton jälkeen täytyy edelleen tehdä töitä niska limassa, jos aikoo saada nimeä edes kotikaupungissaan. Television coverlaulukilpailut Idolsin ja Voicen johdolla saattavat antaa niin sanotuilla pikavoitoillaan väärän kuvan todellisesta musiikkimaailmasta. Tai sitten todellinen musiikkibisnes onkin toisaalta juuri sellaista: omilla ehdoilla ja biiseillä ei kannata yrittää enää pinnalle.

Palkinnoilla on oma osuutensa kilpailujen suosioon. Esimerkiksi muutama tunti studioaikaa palkintona tarkoittaa käytännössä sitä, että todellisuudessa äänitykselle jää aikaa hyvässä lykyssä pari tuntia, alkuvalmisteluihin mennessä helposti toiset pari tuntia. Houkuttelevia puolestaan ovat kisat, jossa voittaja pääsee vaikkapa ison festarin rosteriin.

Palaan kolumneissani usein 90-luvulle ja sori vaan, niin teen nytkin. 90-luvun alussa voitimme yhtyeeni kanssa Etelä-Pohjanmaalla noin 100 bändin kilpailun. Loppukilpailussa esiintyi bändi, joka soitti suomenkielistä speedmetallia. Suomenkielisyys hämmensi sekä yleisöä että tuomaristoa, eikä yhtyeestä ole tämän jälkeen kuultu juuri mitään. Eihän siihen aikaan kukaan uskonut, että suomenkielinen pikametalli voisi olla mikään juttu. Voihan Mokoma! Toisaalta Rockin SM-kisoissa 1994 tuomaristo järkyttyi annettuaan vahingossa lahtelaiselle Rytke-huumoripunkyhtyeelle niin paljon pisteitä, että bändi voitti koko kisan.

Musiikista kilpaileminen on ajatuksenakin hiukan kummallinen. Muutaman hengen tuomaristo päättää voittajat lopulta omien preferenssien perusteella. Vaikka kuinka olisi kokemusta taustalla, ei se välttämättä ole tae kaikenlaisen musiikin ymmärtämiseen. Kilpailut voivat edelleen toimia esimerkiksi klassisen musiikin ja iskelmän saralla. Karaokekilpailuja unohtamatta. Bändikilpailuissa yhtyeet kuitenkin esittävät omaa tuotantoaan aivan omalla tavallaan, eikä tällöin voi arvottaa yhtyeitä esimerkiksi teknisin perustein.

Kyllä: olen ollut tuomarina ja valitsemassa voittajia. Jos näette minua vielä bändikilpailujen raadissa, muistuttakaa että ammuin tällä kolumnillani itseäni jalkaan.

Kolumni: Nuorten tavoittaminen on yllättävän vaikeaa

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 20.6. 2018.

Nuorten vapaa-ajalle suuntautuvassa nuorisotyössä ja ylipäätään nuorille suunnatussa toiminnassa iänikuisena ongelmana on nuorten tavoittaminen ­­– jopa sosiaalisen median luvattuna aikana. Kuinka välittää tietoa ja juurruttaa se kohderyhmän päihin, kun informaatiota tunkee muutenkin verkko- ja tärykalvoille jatkuvaa syöttöä?

Facebook alkaa olla alle 18-vuotiaiden kohdalla menetetty tapaus, vaikka tilastot kertovat nuorten sitä edelleen käyttävänkin. Käyttö vain rajoittuu pitkälle ryhmiin, Facebook-kirppareihin tai sitten vain Facebook-ilmoitusten tarkasteluun.

Suomen tiettävästi kolmanneksi suosituin sosiaalisen median palvelu WhatsApp on tehokas ja kätevä yksityis- ja ryhmäviesteihin, mutta EU:n tietosuoja-asetus kieltää sen (ainakin tällä hetkellä) alle 16-vuotiailta. Vaikka tiedämme, ettei kieltoa noudateta useimmissa perheissä, täytyy nuorten parissa työskentelevien ottaa asetus huomioon.

Nuorten ja enenevässä määrin myös aikuisten suosimassa Instagramissa jaetaan kuvia ja tunnelmia. Snapchatin suosituimmat käyttötavat lienevät kahden kesken tai kavereiden välillä lähetettävät lyhyet videopätkät tai kuvat. Toisaalta Instagramin ja Snapchatin tarinat (Stories / My Story) ovat vielä kohtuullisen käyttämätön, tutkimaton mutta lupaavan oloinen alue nuorille tiedottamisessa. Kyseessä ovat vuorokauden aikana katseltavat, muutaman sekunnin kuvat ja videot.

Kaikki eivät ole kuitenkaan luontevia some-esiintyjiä, joten puhelimelle jutteleminen tai vaikkapa YouTube-kanavan tekeminen tiedottamista varten voi tuntua hölmöltä. Seuraaville sukupolville tämä voi olla pienempi ongelma. Videoiden käyttö kuitenkin lisääntyy entisestään, joten ei niitä voi kokonaan sivuuttaakaan tällä hetkellä.

Entäpä sitten vanhan liiton keinot? Julisteet ovat edelleen käypä tiedotuskeino, mutta lähinnä vain tapahtumien markkinoinnissa. Flyereille en puolestaan löydä näinä päivinä juuri tarkoitusta, vaikka haluaisinkin. Messuhallin lattialla nähdyt ja juuri jakamani paperinpalaset ovat selkeä merkki siitä, ettei niitä juuri lueta. Harva meistä haluaa edes kaupan kuittiakaan taskun pohjaa täyttämään.

Yhtä selkeää tietä onneen ei ole, vaan monikanavaisuus on nuorille tiedottamisen A ja O. Vanhempiakaan ei kannata unohtaa, vaan välittää tieto myös heille sopivalla tavalla.

Yksi vanhimmista ja harvoin mainituista tavoista puolustaa edelleen paikkaansa. Puskaradio on edelleen toimiva väline. Jos puskaradion kautta kuullusta informaation palasesta tullaan kyselemään lisätietoa, kertoo tämä selvästi toiminnan kiinnostavuudesta. Jos nuoria ei ole saatu kiinnostumaan heille suunnatusta toiminnasta, kannattaa pysähtyä miettimään, onko vika itse toiminnassa vai tiedon välittämisessä.