Kolumni: Tukea köyhille muusikoille.

Kolumni: Tukea köyhille muusikoille

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 21.3. 2018

Kolumni: Tukea köyhille muusikoille.
kuva (c) Hanna-Kaisa Hämäläinen

Viime kolumnissani kehuin TE-toimistoa, mutta palvelun jotkin tulkinnat aiheuttavat toisinaan ihmetystä. Viime vuonna suomalainen harrastajamuusikko katsottiin yrittäjäksi julkaisemansa omakustannealbumin vuoksi. Muusikko julkaisi albuminsa suoratoistopalvelu Spotifyssa, jonka jakamat tulot soitetuista kappaleista ovat olleet tunnetusti naurettavan pieniä. Anssi Kela tienasi vuonna 2013 miljoonasta Spotify-soittokerrasta noin 2300 euroa, josta lähti vielä verot pois.

Vaikka tilanne on ilmeisesti hiukan parempi nykyään, suosivat suoratoistopalvelut tilityspolitiikassaan eniten kuunneltuja artisteja. Harrastajamuusikoiden julkaiseman musiikin pienillä kuuntelijamäärillä ei maksella edes kitarankieilä. Tuhannella kuuntelukerralla voi tienata viisi euroa. Kuulostaako yrittäjyydeltä? TE-toimistot noudattavat kuitenkin vain lakeja, jotka määrätään eduskunnassa. Sylttytehdas ja niin edes päin.

Harrastuksen tulkitseminen yrittäjyydeksi on ylipäätään hölmöä. Tämän sanottuani asialla on toki toinenkin puoli. Bändissä soittaminen ja siihen liittyvä oheistoiminta voi olla parhaimmillaan eräänlaista omaehtoista yrittäjyyskasvatusta, mutta se pitäisi ennemminkin lukea aktiivisuudeksi tänä aktiivimallin luvattuna aikana. Vapaaehtoistyön kohdalla sama homma, mutta se on jo toisen kolumnin aihe.

Ohjatuissa harrastuksissa opitaan valmentajien ja ohjaajien näkemyksen mukaan, mutta bändit luovat, myyvät ja markkinoivat tuotettaan – usein ilman kenenkään apua. Päästäkseen uralla eteenpäin on tehtävä näkyvyyden vuoksi persnettokeikkoja. Soittimet ja studioaika maksavat. Starttirahan toimintaan on myöntänyt yleensä äiti ja isä. Useimmat bändit eivät koskaan pääse plussan puolelle rahallisesti. Onhan tässä hiukan epäonnistuvan start-up -yrityksen meininkiä, mutta henkisesti bändit sentään voittavat hienojen kokemusten ansiosta.

Harrastajien bänditoimintaan ei ole Suomessa luotu monia tukiverkostoja. Tämän vuoksi Turussa synnytettiin vuosikymmenen alkupuolella Rock Academy -toimintaa, jota olemme nuorisotyössä levittäneet Jyväskyläänkin. Toiminnassa ammattimuusikot kouluttavat ja tukevat nuoria harrastajia, ettei heidän tarvitsisi selvitä musiikkibisneksen koukeroista kantapään kautta. Jyväskylä Rock Academy on Jyväskylän kaupungin nuorisopalvelujen vakituista toimintaa.

Mitäpä jos valitsemamme, työttömyysturvalaista vastuussa olevat kansanedustajat tekisivät myös jotain aloittelevien muusikoiden eteen järkevillä lakimuutoksilla? Koska useimmat vakavasti harrastavat, nuoret harrastajamuusikot haaveilevat saavansa elannon musiikin tekemisellä, voisi eduskunta tukea sitä. Jos tällaista toimintaa ei tueta, niin ei taida olla kohtuullista rankaiseminenkaan.

Esa Linna on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja, vapaa toimittaja ja vakavasti harrastava muusikko. Kolumnin aihepiirit liikkuvat enimmäkseen edellä mainittujen aihepiirien välillä.

 

Esa Linna

Kolumni: Kehuja TE-toimistolle 23 vuoden viiveellä

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 21.2. 2018

Esa LinnaTE-toimisto ei usein kehuja saa. Kritiikkiä sataa poloiselle toimistolle oikeiden – tai ylipäätään – töiden puuttumisesta ja vähistä yhteydenotoista. Minä kehun nyt työvoimatoimistoa. Ylivieskan työvoimatoimistoa.

Tyttöystävän kanssa yhteen muuttaminen äidin ja isän huomasta parikymppisenä jännitti, koska se tarkoitti vuokran ja ruoan maksamista itse. Onneksi äiti ja isä asuivat kolmen kilometrin päässä. Anoppi vielä lähempänä.

Minä viihdyin hyvin työttömänä, koska en ollut toimeton. Kiersimme bändini kanssa Suomea ja teimme levyjä Klamydian miesten levy-yhtiölle. Rahaa ei saatu, mutta kulut peitettiin jossain määrin.

Olin työttömänä myös elokuvafriikki, joka kirjoitti paikallislehteen videoarvosteluja käytännössä palkatta. Työttömyystuesta kului muutenkin suurempi osa VHS-videoihin kuin alkoholiin, joten ilmaiset videovuokraukset kävivät minulle hyvin palkaksi. Tästä sain kimmokkeen kirjoittamiseen, jonka vuoksi sinäkin luet tätä horinaa.

Eräänä päivänä sain kirjeen, jota olin pelännyt koko tuon auvoisen ajan, jolloin sain tehdä mitä halusin – ja milloin halusin. Minut kutsuttiin töihin työllistämistuella. Jos kieltäytyisin, tulisi karenssi. Työnkuva ei sekään houkuttanut. Aiemmin olin kuvitellut itseni paikalliseen divariin myymään vinyylilevyjä kavereilleni ja pornoa paikallisille hiippareille. Nyt minut pakotettiin kouluavustajaksi alakoululle! Parikymppisen jampan, joka tuohon aikaan vihasi tai pelkäsi lapsia!

Rahan menettämisen pelko kuitenkin rohkaisi avaamaan Ylivieskan Kiviojan koulun opettajanhuoneen oven. Tuota pikaa olin neuvomassa eka- ja tokaluokkalaisia kirjoittamisessa ja lukemisessa. Muistan ihmetelleeni pienelle tytölle tämän vajavaista lukutaitoa, jolloin hän muistutti minulle olevansa seitsemänvuotias: ”En minä osaa vielä lukea”. Niin joo sori.

Häpeän tunteiden ohella löysin lopulta itseni koulun musiikkikerhon ohjaajana. Opetin rokin soittoa 10 – 12 -vuotiaille koulun jälkeen. Kysyin tällöin ensi kertaa kysymyksen, joka on nuorisotyössä edelleen yksi olennaisimpia: ”Mitä te itse haluatte?” Vastaukset olivat: Green Day, Offspring ja Nirvana. Olin kotonani. Toteutimme School of Rockia vuosia ennen Jack Blackin tähdittämää elokuvaa.

Työllisyysjakson aikana huomasin pitäväni lasten tai nuorten ohjaamisesta. Pääsin seuraavana syksynä opiskelemaan nuorisonohjaajaksi Keski-Suomen Opistolle Suolahden kuntaan. Samalla reissulla olen edelleen.

Haluankin vilpittömästi kiittää silloista työvoimatoimistoa, nykyistä TE-toimistoa elämäni suunnasta. Samalla kannustan työttömiä nuoria kokeilemaan töitä mukavuusalueen ulkopuolelta. Jos niitä on tarjolla.

Ja hei: otan vastaan kaikenlaista palautetta, erityisesti sellaista josta voin kirjoittaa seuraavaan kolumniini: esa.linna@gmail.com

Esa Linna on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja, vapaa toimittaja ja vakavasti harrastava muusikko. Kolumnin aihepiirit liikkuvat enimmäkseen edellä mainittujen aihepiirien välillä.

Esa Linna

Kolumni: Keski-ikäisten käytöstapoja kaivaten

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 17.1. 2018

Esa Linna Linkillä töihin kulkeminen on oiva tapa seurata jyväskyläläisten käyttäytymistä, ainakin silloin kun en tuijota zombina puhelintani. Kohteliain ikäluokka erottuu lyhyen linja-automatkan aikanakin helposti. He eivät ole meikäläisen ikäisiä, yli nelikymppisiä tai vanhempia, vaan reilut parikymmentä vuotta nuorempia kanssamatkustajia. Kiitos bussikuskille kajahtaa useammin ja kuuluvammin nuoremmilta kuin juroilta keski-ikäisiltä.

 

Pohjois-Pohjanmaalla syntyneenä tiedän suomalaisten olevan jurottajia. Jyväskylän seudulle muuttaessani ihmettelin, miksi tuntemattomat moikkailevat. Onneksi sosiaalisessa mediassa vanhemmatkin kehtaavat keskustella ja aukaista suunsa. Vielä kun heillä riittäisi taitoa siihen.

Viime aikoina olen käytännössä lopettanut iltapäivälehtien ja monen muun median Facebook-kommenttien lukemisen, sillä niissä tapahtuva kiusaaminen, haukkuminen ja – apua, kuinka keski-ikäiseltä kuulostava – käytöstapojen puuttuminen vie mielen matalaksi ja uskon suomalaisiin.

Sen verran stalkkeri olen minäkin, että käyn joskus katsomassa, ketkä ovat näiden julkisten aivopierujen taustalla. Ta-daa. Ne ovat kovin usein ikäisiäni tai vanhempia, miehiä ja naisia, jotka toivovat pahimmassa tapauksessa kuolemaa syystä tai toisesta vihaamilleen ihmisille. Aikuisille tai lapsille. Osa näistä on trollauksen vuoksi perustettuja feikkiprofiileja, mutta monet kommentoijat ovat jättäneet näkyville vaikkapa hellyttäviä julkisia kuvia lastenlasten kanssa. Kertookohan mummo ankarat mielipiteensä heillekin? Ei ihme, että nuoret jättävät vanhempien löytämät sosiaalisen median kanavat.

Entäpä sitten nuorten nettikäyttäytyminen, joka on otsikoissa aika ajoin? Nuorten nettikiusaaminen on aina syvältä, mutta esimerkiksi KiVa Koulu –kyselytutkimuksen mukaan se on suhteessa vähäistä sekä yleensä jatkoa muualla tapahtuvalle kiusaamiselle. Ylilyöntejä tapahtuu ja niillä voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tämän vuoksi tarvitaankin ennaltaehkäiseviä kasvatustoimenpiteitä.

Päätoimeni puolesta käyn vetämässä mediakasvatusaiheisia vanhempainiltoja, joiden teemana voi olla vaikkapa vanhempien ymmärryksen puute some-kanavista tai verkossa tapahtuneet kiusaamistapaukset. Tänä keväänä suunnittelemme eräälle koululle opettajan ja koulukuraattorin kanssa yläkoululaisten mediakasvatustunteja. Aloite ei ole tullut opettajilta, nuorisotyöntekijöiltä tai vanhemmilta, vaan oppilailta.

Pitkään nuorisotyötä tehneenä käsitykseni on vahvistunut entisestään: nuoret osaavat käyttäytyä meitä vanhempia paremmin livenä ja verkossa. Tulevaisuudessa kiitos-huudot raikuvat Linkeissä, kun minä pääsen eläkkeelle.

———

Esa Linna on mediakasvatukseen ja musiikkitoimintaan erikoistunut nuorisonohjaaja, vapaa toimittaja ja vakavasti harrastava muusikko. Kolumnin aihepiirit liikkuvat enimmäkseen edellä mainittujen aihepiirien välillä.